Hyppää sisältöön

Luomun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa

Luomu on Suomessa vielä nappikauppaa. Yhteistoiminta tuottajien, kaupan ja teollisuuden välillä on puutteellista, mikä hidastaa luomun myynnin edistämistä.

Luomuvalikoimat ovat useimmissa kaupoissa vielä vaatimattomia. Kuva: YLE

Suomalaiset vähittäiskaupat joutuvat usein myymään luomun kyselijöille ei-oota. Samaan aikaan luomua luvataan edistää korkeilla tahoilla. Hallitusohjelma nostaa luomun maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi. Myös Jorma Ollilan johtaman maabrändityöryhmän loppuraportin mukaan puolet Suomen maataloustuotannosta tulee olla luomua vuoteen 2030 mennessä.

Luomuviljelijä ja -tutkija Jukka Kivelän mukaan kaupan pitäisi ottaa enemmän vastuuta siitä, että luomutuotteita löytyy kaupasta.

- Ei luomun saaminen kauppoihin lähde niin, että kuluttaja huutaa marketissa, että nyt minä haluan luomuporkkanapussin, se ääni ei kuulu viljelijälle asti. Kaupan tulisi ottaa enemmän vastuuta, tehdä selkeät tavoitteet sille, kuinka paljon luomua he haluavat myydä ja tehdä sitten sopimuksia luomutuottajien kanssa, Kivelä esittää.

Esimerkiksi Ruotsissa, kun luomuelintarvikkeiden kysyntää alettiin kasvattaa, Konsum-ketju otti tavoitteekseen, että neljännes myynnistä on luomumyyntiä. Tavoitteen asettamisen jälkeen Konsum teki pitkäaikaisia sopimuksia viljelijöiden kanssa.

- Konsum pyysi viljelijöiltä tiettyä tuotetta, vaikkapa luomuporkkanaa puolen kilon pusseissa viiden vuoden aikana niin paljon kuin viljelijät pystyvät tuottamaan. Näin saatiin tuotantoon haluttua volyymia ja löytyi paljon viljelijöitä, jotka halusivat porkkanaa tuottaa, selventää Kivelä.

Suomen peltoalasta yli seitsemän prosenttia viljellään luonnonmukaisesti, mutta vähittäiskaupan markkinoista vain prosentti on luomua.

Kauppa kaipaa enemmän luomutuotteita

SOK:n valikoimajohtajan Ilkka Alarodun mukaan teollisuus ei tuota niin paljon erilaisia luomutuotteita kuin asiakkaat kaupasta kysyvät.

- Meillä on aukkoja valikoimissa, tiedämme sen. Ilman muuta haluamme uusia tuotteita, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt riittävästi vastauksia teollisuudelta, Alarotu selventää.

Kauppa kaipaa Alarodun mukaan ennen kaikkea luomulihaa, -lihajalosteita, -leipää, -maitotaloustuotteita ja -vihanneksia.

Vaikka luomuvalikoimat ovat useimmissa kaupoissa melko vaatimattomia, luomua ostetaan yhä enemmän. Esimerkiksi S-ryhmässä luomutuotteiden myynti kasvoi 45 % tammi-kesäkuun aikana.

Teollisuus näkee luomun mahdollisuudet vaihtelevasti

Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajan Heikki Juutisen mukaan teollisuus on toki kiinnostunut lisäämään liiketoimintaa ja kasvua luomun alalla, mutta kuluttaja on luomun asiantuntija.

- Valitettavasti tällä hetkellä joidenkin tutkimusten mukaan vain noin seitsemän prosenttia kuluttajista on aktiivisia luomutuotteiden käyttäjiä. Kun kulutusta ilmaantuu riittävästi, luomuketju raaka-ainetuotannosta kauppoihin asti saadaan kyllä toimimaan, Heikkinen sanoo.

Juutinen myös huomauttaa, että uusia luomutuotteita on jo tullut runsaasti markkinoille, erityisesti meijeripuolella on valtavasti uusia tuotteita.

- Luomulihan tuotanto taas on ongelmallista, koska luomulihan tuotantoketjun rakentaminen ja hallinta on vaativaa ja kallista, Juutinen selventää.

Luomuviljaa ulkomaille

Teollisuus ei juuri hyödynnä suomalaista luomuviljaa, vaan iso osa luomuviljasta ja esimerkiksi hiutaleista viedään ulkomaille. Elintarviketeollisuusliiton Juutinen myöntää, että yhteistyössä olisi parannettavaa.

- Ei yhteistyö luomutuottajien ja kaupan ja teollisuuden välillä riittävän läheistä ole. Tuntuu, että luomuviljelijät eivät ole riittävän aktiivisia ottamaan yhteyttä teollisuuteen ja kauppaan, edes siinä vaiheessa kun he suunnittelevat siirtymistä luomutuotantoon.

Oman tuotteen saaminen kaupan hyllylle ei ole helppoa

Moni luomuviljelijä kokee hyvin vaikeaksi oman tuotteen saamisen kaupan hyllylle .

Heikki Juutisen mielestä luomuyrittäjien pitää tutustua niihin periaatteisiin, joita jalostava porras ja kauppa edellyttävät. Kyse on säännöistä, jotka liittyvät tuotteen laatuun, muotoon, toimitusvarmuuteen ja toimitusaikoihin.

- On olemassa tiukat pelisäännöt, joilla myös pienten tavarantoimittajien pitää pystyä toimimaan, Juutinen selventää.

Luomutuottajille tuottaa päänvaivaa myös luomutuotannon eri vaiheiden tiukka valvonta. Monet luomutuottajat käyttävät konsultteja selvitäkseen luomutuotannon tavanomaista tuotantoa huomattavasti tiukemmasta valvonnasta, maksullisista laatuanalyyseistä ja muista viranomaisoperaatioista.

Pro Luomu yhdistää luomun tuottajat ja myyjät

Pro Luomu perustettiin keväällä 2011 edistämään luomun myynnin kasvua. Mukana on kaupan järjestöjä ja tuottajien järjestöjä, kuten MTK ja Luomuliitto. Teollisuuden järjestöjä liitossa ei ole, mutta SOK:n valikoimajohtaja Ilkka Alarotu, joka johtaa myös Pro Luomun hallitusta, kertoo, että tarkoitus on kutsua myös teollisuutta mukaan.

- Me haluamme lähteä toteuttamaan ja operoimaan hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta luomun nostamiseksi Suomessa. Toimijat ovat valmiina ja odotamme vain lähtökäskyä hallitukselta, Alarotu napauttaa.