Kreikan lainavakuuksissa Suomelle edetty

Neuvottelut Suomen Kreikalta vaatimista lainavakuuksista ovat edenneet. YLE Uutisten tietojen mukaan Suomen vakuusvaatimus ehtona Kreikan saamalle lisälainalle on edennyt virkamiesneuvotteluissa.

velkakriisit
Pääministeri Jyrki Katainen saapuu euromaiden kriisikokoukseen.
Pääministeri Jyrki Katainen saapui euromaiden kriisikokoukseen Brysselissä 21. heinäkuuta.Olivier Hoslet / EPA

Suomi ja Kreikka käyvät neuvotteluja keskenään. Vakuusjärjestelyn on oltava valmis ennen kuin eduskunta päättää heinäkuun huippukokouksessa sovituista uusista euron tukiratkaisuista. Virkamiesneuvotteluja vakuuksista käydään YLE Uutisten lähteen mukaan "koko ajan".

Tämänhetkisten tietojen mukaan eduskunta saa syyskuussa päätettäväkseen Kreikan lisälainan ja euroalueen kriisirahaston joustavamman käytön.

Suomi esittänyt omaisuudenhoitoyhtiötä

Suomen esitys vakuusasian hoitamiseksi on Luxemburgiin rekisteröitävä Kreikan valtion omaisuudenhoitoyhtiö. Lainavakuudet tulisivat omaisuudenhoitoyhtiön kautta, esimerkiksi omaisuudenhoitoyhtiön osakkeina.

Luxemburgiin yhtiötä on ehdotettu siksi, ettei yhtiö joutuisi alttiiksi Kreikan lakien muutoksille.

Kokoomuskansanedustaja Eero Lehti epäilee

Torstaina kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti syytti Keskisuomalainen-lehden haastattelussa pääministeri Jyrki Kataista (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (sd.) Kreikan vakuusasiassa kansan harhaanjohtamisesta.

- Vakuudet olivat Suomen ehdoton vaatimus, mutta niistä saatiin kokouksessa vain pöytäkirjamerkintä, että asiassa menetellään tarkoituksenmukaisella tavalla. Politiikassa joudutaan tekemään kompromisseja, mutta jos tämä oli ehdoton vaatimus ja sanotaan, että se täyttyy, niin se ei ole totta, Lehti sanoi Keskisuomalaisessa.

Lähteet: YLE Uutiset / Ari Hakahuhta