Suikkanen luotsaa Pelicansia playoffseihin

Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkasen tavoitteena on nostaa lahtelaisjoukkue edellisen kauden jumbopaikalta ensi keväänä playoffseihin. Jääkiekkopiireissä poppamiehen maineeseen nousseen Suikkasen mielestä mestaruuspytystä on turha haaveilla, mutta kovalla työllä Pelicans pääsee kyllä tavoitteeseensa.

Pelicans (Jääkiekon Miesten Liiga)
Kai SuikkanenYLE Lahti/ Tuija Veirto

Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen on aloittanut tiukan työrupeaman ja jääkauden joukkueen kanssa neljän viikon lomailun jälkeen.

Harjoittelu Lahden jäähallissa on valmentajan mukaan käynnistynyt mukavasti, mutta kuntoa haetaan vielä.

- Harjoittelu on alkanut hyvin. Muutamia pieniä loukkantumisia on tullut, mutta niitä tulee aina kun jäälle siirrytään ja askellus niin sanotusti muuttuu. On eri asia juosta kuin luistella.

Realistisia tavoitteita

Pelicans solmi vastikään sopimuksen hyökkääjä Tero Koskirannan kanssa. Peleihin päästään nyt olemassaolevalla kokoonpanolla, mutta silmiä ei suljeta myöskään uusilta hankinnoilta, jos sopivia vastaan tulee.

Tavoitteissa on oltava Suikkasen mukaan realisti.

- Pyttyä ei tavoitella, playoffs -paikkaa kyllä, mutta kovaa työtä se vaatii. Toisaalta jääkiekko on siitä mukava peli, että siinä on altavastaajillakin kaikki mahdollisuudet. Sellainenhan joukkue lähtökohdiltaan on, jos vertailussa on joku HIFK, Jokerit tai muu isomman kaupungin joukkue.

Venäjä opetti

Kai Suikkasta pidetään jääkiekkopiireissä lähes velhon maineessa. Hän on mies, joka nosti TPS:n pohjalta huipulle ja Suomen mestariksi vuonna 2010.

Valmentajaguru on kokenut ja nähnyt monenlaisia kiekkokäänteitä urallaan.

Kun Suikkanen lupautui keväällä vuoden sopimuksella Pelicansin päävalmentajan pestiin, tilanne oli molempien kannalta otollinen. Lahtelaisjoukkue oli yllättäen joutunut valmentajapulaan ja Suikkanen juuri saanut potkut KHL:ssä pelaavan Lokomotiv Jaroslavin valmentajan paikalta, 21 runkosarjan pelin jälkeen.

Venäjällä ei Suikkasen mukaan oltu niinkään tyytymättömiä joukkueen menestykseen ja pistesaldoon kuin hänen tyyliinsä valmentajana.

Myös kommunikointi joukkueen kanssa osoittautui Suikkasen mukaan vaikeaksi.

- Valmennustyyliini kuuluu muun muassa puhua paljon pelaajien kanssa ja se oli vaikeaa, kun täytyi koko ajan käyttää tulkkia apuna. Pistesaldoon oltiin kyllä tyytyväisiä, mutta tyylistä, jolla minä miehiä peluutin, ei tykätty.

Suikkanen ei ole jäänyt murehtimaan tapahtunutta.

- Heillä on siellä kaikki oikeudet toimia ja vaihtaa valmentajaa aina kun parhaaksi näkevät, se oli ihan okei. Mutta kyllä siellä tuli koettua niin uskomattomia asioita, että siitä voisi vaikka yhden kirjan kirjoittaa, hän kuittaa.

Jääkiekkoa Pitsikaupungissa

Pelicans on mukana Rauman Pitsiturnauksessa, joka perinteisesti avaa kiekkokauden.

Suikkasen mielestä harjoittelupelit antavat hyvää tuntumaa niin pelaajille kuin valmentajallekin, vaikka turnaus ajoittuukin vaikeaan vaiheeseen.

- Liian aikaisinhan tämä tulee, kun ei kenelläkään ole vielä sabluuna selvillä. Mutta pelaajat harjoittelevat sen vuoksi, että pääsevät pelaamaan. Ja näin uutena valmentajana pelissä oppii pelaajista aina enemmän kuin harjoituksissa eli kyllä se on ihan hyvä juttu.

Pelicansin urakka SM-liigan runkosarjassa käynnistyy 15. syyskuuta. Silloin joukkue pelaa Espoon Bluesia vastaan.

Lähteet: YLE Lahti / Tuija Veirto