Irina Björklund poliisina Turussa

Näyttelijä ja muusikko Irina Björklund tähdittää Turussa parhaillaan kuvattavaa kaksiosaista rikoselokuvaa Inget ljus i tunneln. Björklund esittää elokuvassa poliisia - ensimmäistä kertaa elämässään.

elokuvat
Irina Björklund.
Irina Björklund.YLE / Sannimari Lehtilä

Turku on Irina Björklundille tuttu paikka.

- Jo kymmenen vuotta sitten sain tänne hyvän tuntuman, kun kuvasimme täällä Levottomat-elokuvaa. Aina silloin tällöin olen käynyt täällä sittemmin keikalla ja täällä on aina ollut hyvä vastaanotto ja lämmin tunnelma, hän sanoo.

Turussa Aurasillan kupeessa monikymmenpäinen kuvausryhmä harjoittelee ottoa. Björklundilla on aikaa haastatteluun, sillä hänen vuoronsa astua kameran eteen tulee vasta myöhemmin.

- Tuolla jalankulkutunnelissa makaa ruumis tässä kohtauksessa. Siinä on vipinää, Björklund kuvailee.

Elokuvan juonesta hän ei suostu montaakaan sanaa sanomaan, mutta kertoo, että elokuvassa hänen roolihahmonsa Vera Gröhn tasapainoilee työ- ja perhe-elämän välillä.

- On mielenkiintoista, että saan tehdä poliisin roolin, ihan ensimmäistä kertaa urallani, Björklund sanoo.

Turussa kelpaa kuvata

Aurasillalle on kokoontunut liuta ihmisiä seuraamaan kuvauksia. Kaikki paikalle sattumalta osuneet eivät heti ymmärrä, että kyse on vain elokuvan kuvauksista, kun paikalla on paljon virkapukuisia poliiseja.

- Mitä kamalaa täällä on oikein tapahtunut, kysyy eräs ohikulkeva rouva.

- Ovatko nämä Vares-kuvaukset, utelee toinen rouva.

Tälläkin kertaa Turussa kuvataan kyllä rikoselokuvaa, muttei kuitenkaan Vares-elokuvaa.

- Rikoselokuvilla on kysyntää, myöntää elokuvaa tuottavan Zodiak Finland Oy:n tuottaja Tuula Jääskeläinen.

Turku ja turkulaiset saavat häneltä ylistyssanat yhteistyöstä. Kaupunki on nostanut profiiliaan kuvauspaikkana viime vuosien aikana roimasti.

- Täällä homma osataan. Vastaanotto on joka puolella hyvä ja ihmettelen tässä vain, että mitenköhän saan lainkaan tämän kuvausporukan lähtemään kuvauksiin Helsinkiin, nauraa Jääskeläinen.

Elokuvan ulkokuvauksia tehdään Turussa muutaman viikon ajan. kaikki sisäkuvat otetaan purkkiin Helsingissä. Syksyllä käynnistyvät lopputyöt ja kaksiosainen elokuva nähdään YLE FST5-kanavalla joulukuussa.

Valoisa tulevaisuus

- Vaikka elokuvan nimi on Inget ljus i tunneln, näen kyllä valoa tämän produktion päässä, nauraa Irina Björklund.

Hänellä tulevia kuukausia rytmittävät muutaman muunkin elokuvan kuvaukset sekä pian julkaistava oma albumi. Näyttelijän ja muusikon työt kulkevat vahvasti rinnakkain Björklundin elämässä.

- Uusi albumini on kokonaan ranskankielinen. Ja kyllä siellä levyllä se sahakin soi, hän kertoo tavaramerkiksi nousseesta taidostaan.

Inget ljus i tunneln -elokuva nähdään joulukuussa YLE FST5-kanavalla. Ohjaaja: Lauri Nurkse ja käsikirjoittaja Annina Enckell. Päärooleissa Irina Björklund ja Svante Martin.

Lähteet: YLE Turku