Wimme Saari esiintyy Ijahis Idjassa

Alkuperäiskansojen musiikkitapahtumassa Ijahis idjassa Inarissa kuullaan tänä vuonna saamelaista äänitaituria Wimme Saarta, jonka uusi levy on ollut maailmalla myyntimenestys.

Wimme Saari

Wimme on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista saamelaisartisteista. Viime vuonna Wimmeltä ilmestyi albumi ”Mun” (Minä). Tämän vuoden Ijahis idjassa Wimme esittää materiaalia uudelta levyltään. ja hänen uusin levynsä on ollut maailmalla myyntimenestys.

Ijahis idjan järjestäjät iloitsevat Wimmen esiintymisestä.

– Tänä vuonna Ijahis idjan teemana on Eatnama jienat eli Maan äänet. Wimmen musiikki sopii teemaan täydellisesti. Hän on äänenkäytön mestari ja hallitsee joikuperinteen, kertoo festivaalijohtaja Anna Näkkäläjärvi.

Wimme myös opettaa Ijahis idjassa lasten työpajoissa.

Tärkein saamelaismusiikkitapahtuma Suomessa

Ijahis idja - alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma järjestetään Inarin kirkonkylällä kahdeksatta kertaa 19.–21.8.2011.

Ijahis idjan päätapahtuma on lauantaina 20.8. järjestettävä Ijahis idja! -konsertti, jossa Wimmen lisäksi esiintyvät mm. räppäri Slincraze Mázesta ystävineen, Niillas Holmberg ja SomBy.

Kattavan populäärimusiikkitarjonnan lisäksi Ijahis idja! -konsertissa kuullaan jälleen myös perinteistä joikua mm. yhteispohjoismaisen Joikaajien yhdistyksen jäsenien esittämänä ja alkuperäiskansojen musiikkia. Yhtenä tämän vuoden erikoisuutena on kurkkulaulu.

Ijahis idja -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Anára Sámisearvi, Saamelaiskäräjät, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaismuseo Siida, Inarin kunta, Saamelainen lastenkulttuurikeskus ja Giellagas-instituutti.

Lähteet: YLE Lappi