Johdinsarjoja valmistava PKC ostaa amerikkalaisyhtiön

Kuorma-autoihin johdinsarjoja valmistava PKC Group on tehnyt mittavan yrityskaupan. PKC Group ostaa amerikkalaisen AEES-yhtiön, joka on Pohjois-Amerikan johtava raskaiden ja keskiraskaiden kuorma-autojen johdinsarjojen valmistaja.

talous

AEES:n ostaminen on osa PKC:n kaksi vuotta sitten käynnistämää toimintasuunnitelmaa, jonka tavoitteena on yhtiön kasvattaminen yrityskauppojen avulla, yhtiö kertoo. PKC ostaa amerikkalaisyhtiön pääomasijoitusyhtiö Platinum Equityn hallinnoimilta rahastoilta.

AEES valmistaa johdinsarjoja myös kevyempiin ajoneuvoihin, joista sen tärkeimmät asiakkaat ovat muun muassa Ford, General Motors ja Harley Davidson.

- Yhdistämällä AEES:n ja PKC:n luomme raskaiden kuorma-autojen johtavan globaalin johdinsarjojen toimittajan. Kaupan myötä pääsemme myös Pohjois-Amerikan ja Brasilian henkilöautoteollisuuden toimittajaksi, PKC:n toimitusjohtaja Harri Suutari kommentoi kauppaa.

PKC maksaa AEES-yhtiöstä noin 110 miljoonaa euroa. AEES:n liikevaihto oli viime vuonna 454 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli kesäkuun lopussa noin 13 800 työntekijää.

PKC:n liikevaihto oli viime vuonna 316 miljoonaa euroa. Konsernilla on tehtaita Suomen lisäksi kahdeksassa maassa.

Lähteet: YLE Uutiset