Neljä elintapaa auttavat elämään pitempään

Noudattamalla neljää terveellistä elintapaa voi mahdollisesti pidentää elämäänsä viidellätoista vuodella. Hollantilaistutkimuksen perusteella lisävuosia saa olemalla savuton, välttämällä ylipainoa, liikkumalla säännöllisesti ja syömällä terveellisesti. Terveellisenä pidettiin välimerellistä ruokavaliota.

terveys
Sauvakävelijä hiekkatiellä.
Terveelliset elintavat pidentävät elinikää.YLE / Jyrki Lyytikkä

Tutkimus perustui yli 120 000 miehen ja naisen ruokavalio- ja elintapatietoihin, jotka kerättiin vuonna 1986. Osallistujat olivat 55–69-vuotiaita tutkimusten alkaessa. Vuoteen 1996 mennessä heistä kuoli 9 700.

Tutkijat havaitsivat, että kymmenen vuoden seurannan aikana epäterveellisesti elävät naiset kuolivat neljä kertaa todennäköisemmin kuin normaalipainoiset naiset, jotka olivat savuttomia, liikunnallisia ja söivät terveellisesti. Miehillä yhteys oli hieman heikompi.

Jos epäterveellisimmin elävät naiset olisivat savuttomia ja normaalipainoisia, söisivät terveellisesti ja liikkuisivat säännöllisesti, he eläisivät keskimäärin viisitoista vuotta pitempään, tutkijat kirjoittavat. Miehet saisivat puolestaan noin 8,5 lisävuotta.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim