Leena Landerille pitkä taiteilija-apuraha

Kirjailija Leena Lander on saanut viisivuotisen taiteilija-apurahan. Apurahan myönsi opetusministeriön alainen valtion kirjallisuustoimikunta.

Säätiöt ja apurahat
Leena Lander.
Leena Lander.YLE

Apurahan määrä on 1567 euroa kuukaudessa, josta osa menee eläkemaksuihin, mutta se on muuten verovapaata.

Landerin lisäksi kolme muuta turkulaista kirjailijaa saivat apurahan. Vuoden mittaisen apurahan saivat Juha Kulmala ja Jaakko Yli-Juonikas. Puolen vuoden apurahan sai Turkka Hautala.

Kaikkiaan hakemuksia saapui 313 kappaletta. Apurahoja myönnettiin 46 kirjailijalle ja kahdeksalle kääntäjälle.

Apurahoja

Kirjailijoiden lisäksi taiteilija-apurahoja on jaettu aikaisemmin viikolla muun muassa tanssi- ja sirkustaiteilijoille, sekä näyttämötaiteilijoille.

Turkulainen näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen on saanut valtion näyttämötaidetoimikunnan myöntämän viisivuotisen taiteilija-apurahan. Näyttämötaidetoimikunta myönsi lisäksi puolivuotisen apurahan turkulaiselle nukketeatteritaiteilija Merja Pöyhöselle. Tanssitaiteen yksivuotisen apurahan saivat muun muassa salolainen Maija Hoisko ja turkulainen Kaisa Koulu.

Lähteet: YLE Turku