Maailmantalouden epävarmuus ei näy Kymenlaakson autokaupoissa

Kymenlaakson autoliikkeissä myynnin tahti on pysynyt melko tasaisena. Uusien autojen lisäksi kysyttyjä ovat uudenkarheat vaihtoautot. Myös kulutus ja auton aiheuttamat vuosittaiset maksut puhuttavat monia ostajia.

Lankila, Kotka
Myyty-lappu roikkuu auton sisäpeilistä
Yle

Autokauppojen suurimmat myynnin tehdään alkuvuodesta, joten tahti on hidastunut hieman syksyä kohti. Kymenlaakson autoliikkeistä kuitenkin kerrotaan, että myyntimäärissä ei ole radikaaleja eroja viime vuoteen verrattuna.

Vauhti-Vaunun Kotkan liikkeen autotalopäällikkö Timo Lankila on tyytyväinen tilanteeseen.

- Tämä vuosi näyttää oikein hyvältä. Meillä on Fordin myynnissä yli 50 prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna, hän sanoo.

Synkät talousnäkymät eivät myöskään huoleta valtaosaa asiakkaista.

- Joskus aihetta sivutaan, mutta niin kauan kun se ei kosketa ostajaa itseään, se ei vielä vaikuta ostopäätökseen, Lankila sanoo.

Edellisen laman jälkimainingit näkyvät vielä hiukan autokaupassakin. Ihmiset ovat olleet varovaisempia hankintoja tehdessään. Kuluneen vuoden aikana kauppaa on kuitenkin tehty hyvään tahtiin.

- Myös nykyiset joustavat rahoitusvaihtoehdotkin kannustavat ostopäätöksen tekemiseen omalla tavallaan, Lankila arvelee.

Lankila kertoo, että myynnin nousu näkyy heidän liikkeessään uusien autojen puolella. Käytettyjä autoja ostetaan viime vuoden tahtiin.

- Ainahan hyvistä vähän ajetuista autoista on tavallaan pulaa, koska niitä menisi vaikka kuinka paljon, Lankila sanoo.

Kulutus ja vuosittaiset maksut puhuttavat

Muutama vuosi sitten dieselkäyttöisten autojen menekki oli suurta. Autotalopäällikkö Timo Lankila kertoo, että Vauhti-Vaunun myymistä automerkeistä bensiiniautot tekevät paremmin kauppansa.

- Ihmiset pähkäilevät kumman hankkiminen kannattaa. Ensi vuonna käyttövoimaveroon on luvassa helpotuksia jossain muodossa. Polttoaineiden pumppuhintojen kehitystä on tietysti vaikeaa ennakoida.

Kulutus on avainkysymys autoa hankittaessa. Timo Lankilan mukaan myös päästöt ja autovero ovat puheenaiheina lähes jokaisessa liikkeessä käydyssä keskustelussa.

Lähteet: YLE Kymenlaakso