1. yle.fi
  2. Uutiset

Koulukuvien korvaukset pian historiaa

Opetushallitus on kesäkuussa antanut suosituksen siitä, että koulukuvaamot eivät maksaisi kouluille niin sanottuja järjestelykorvauksia. Korvaus on tähän asti voinut olla joko rahaa tai tavaraa.

Kotimaan uutiset
Valokuvaaja ottaa kaverikuvaa neljästä ystävästä.
YLE / Anna Huittinen

Seppälän koulukuvien myyntijohtaja Jari Lintala muistuttaa, että suositus koskee vain kouluja.

- Jos koulukuvauksesta päättää rekisteröitynyt oppilaskunta tai vanhempien yhdistys, heitä tämä suositus ei koske.

Kouluille maksettava järjestelykorvaus on vanha tapa. Valokuvausyritykset ovat antaneet kouluille joko tavaraa tai rahaa, kun koulu valitsee yrityksen ottamaan koulukuvat. Rahat tai tavarat ovat yleensä käytetty opiskeluun liittyvään aineistoon.

Rovaniemen Korkalovaaran peruskoulussa valokuvaamo maksaa koululle muutaman euron jokaisesta otetusta oppilaan muotokuvasta.

- Raha menee stipendirahastoon, josta palkitaan stipendein eri aineissa menestyneitä tai muuten profiliaan nostaneita oppilaita, Korkalovaaran koulun rehtori Heikki Ervast kertoo.

Tulevaisuudessa korvausta vain todellisista kuluista

Opetushallituksen kesäkuussa antama suositus on ensimmäinen koskaan annettu ohje, joka koskee järjestelykorvauksia. Uuden ohjeistuksen mukaan kouluille ei enää annettaisi kulukorvauksia tavarana ja rahaakin maksettaisiin vain todellisten kulujen perusteella.

Ohjeistuksessa sanotaan, että jos kuvausten järjestämisestä aiheutuu koululle lisämenoja jotka halutaan periä kuvaamolta, on tästä tehtävä merkintä koulun ja kuvaamon väliseen kirjalliseen sopimukseen.

Sopimuksessa voidaan määrittää myös, että korvaus laitetaan alennuksena valokuvien hintaan.

- Meille yrityksenä on aivan sama, siirretäänkö korvaus valokuvien hintaan vai maksetaanko se koululle, Jari Lintala sanoo.

Lintalan mukaan jo nyt koulu voi päättää, että järjestelykorvaus laitetaan valokuvien hintaan.

- Alennus valokuvapaketista on muutaman euron luokkaa, Lintala sanoo.

Siihen, alentaako opetushallituksen suositus koulukuvien hintaa tulevaisuudessa, ei Lintala osaa sanoa mitään.

- Jos sanon suoraan, niin nähtäväksi jää.

Koulukuvaukset alkavat jo ensimmäisinä koulupäivinä

Kouluvuoden alku on koulukuvausyrityksille vuoden kiireisintä aikaa. Jari Lintala kertoo, että koulukuvia oetaan jopa ensimmäisenä koulupäivänä.

Rovaniemen Korkalovaaran peruskoulussa ensimmäiset koulukuvat otettiin jo eilen, toisena koulupäivänä.

- Tässä ensimmäisellä viikolla on ryhmäytymisohjelmaa ja muutakin poikkeusohjelmaa, niin koulukuvaus sopii oikeastaan aika hyvin tähän, Korkalovaaran koulun rehtori Heikki Ervast sanoo.

Monessa perheessä koulun alku on ollut taloudellisesti iso satsaus. Varhain otettavat koulukuvat saattavat hirvittää taloudellisesti, kun rahaa on laitettu jo muutenkin koulutarpeisiin.

- Vanhemmat tietenkin tykönänsä ratkaisevat sen, millaisia kuvapaketteja lapselle ostetaan, mutta eipä tuota ole ajateltu, että onko tämä nyt kotien näkökulmasta erityinen kuluerä tässä kohdin elokuuta, Heikki Ervast sanoo.

- Koulukuvat otetaan normaalistikin elo-syyskuussa, Ervast sanoo.

Lähteet: YLE Lappi / Pia Tuukkanen

Lue seuraavaksi