1. yle.fi
  2. Uutiset

Holkerille valtiolliset hautajaiset 27. elokuuta

Hallitus on päättänyt järjestää valtioneuvos Harri Holkerille valtiolliset hautajaiset. Entinen pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri menehtyi Helsingissä sunnuntai-iltana pitkäaikaisen sairauden murtamana 74-vuotiaana.

talous

Siunaustilaisuus järjestetään Helsingin tuomiokirkossa lauantaina 27. elokuuta kello 10. Siunauksen toimittaa emerituspiispa Eero Huovinen. Hänen avustajanaan tilaisuudessa toimii Harri Holkerin veli rovasti Matti Holkeri. Siunauksen jälkeinen muistotilaisuus pidetään kutsuvieraille Säätytalossa.

Yleisradio lähettää siunaustilaisuuden suorana lähetyksenä televisiossa ja radiossa.

Valtiolliset hautajaiset järjestetään presidenteille ja hallituksen erillisestä päätöksestä myös muille valtion korkeille edustajille tai muuten erityisen ansioituneille kansalaisille. 2000-luvulla valtiolliset hautajaiset on järjestetty Kalevi Sorsalle, Adolf Ehnroothille ja Johannes Virolaiselle.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi