1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kunnat houkuttelevat uusia veronmaksajia kulttuurilla

Suomen kunnat ja kaupungit käyttävät kulttuuritarjontaa hyväksi markkinoinnissaan yhä enemmän. Kulttuuritarjonta auttaa pitämään kuntalaiset tyytyväisinä, ja taide on keino erottua kuntien välisessä kilpailussa uusista asukkaista.

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Kesä on jälleen antanut kunnille ja kaupungeille mahdollisuuden profiloitua kulttuurin tyyssijoina. Taidekeskukset, musiikkijuhlat ja kirjallisuustapahtumat vetävät paikkakunnille väkeä, ja lisäävät etenkin vilkkaiden mökkeilyalueiden vetovoimaa.

Kulttuurista on tullut tärkeä osa kaupunkien markkinointia, myöntää eteläpohjalaisen Alavuden kaupungin johtaja Pekka Ala-Mäenpää.

- Käytämme omia esiintyjiämme eri tilaisuuksissa, ja järjestämme ensi kesänä Toivo Kuula -laulukilpailun, jolla tuomme esiin Alavutta monipuolisena kulttuurikaupunkina. Uskon, että kulttuurin merkitys kuntamarkkinoinnissa tulee jatkossa korostumaan entistä enemmän.

Taide auttaa erottumaan massasta

Kuntien kulttuurimyönteisyys on yhdistelmä pyyteettömyyttä ja laskelmointia. Kulttuuria pidetään aidosti merkittävänä ja hyvinvointia luovana asiana, mutta toisaalta kunnat ja kaupungit kilpailevat siitä, kuka pystyy tarjoamaan asukkailleen parhaan asuinympäristön.

Veronmaksajat toivovat kotikunniltaan monipuolista taide- ja kulttuuritarjontaa, ja tehokas kulttuurimarkkinointi voi houkutella paikkakunnalle myös uusia asukkaita.

Tapahtumien järjestäminen ja merkkihenkilöiden palkitseminen auttaa etenkin pieniä kuntia erottumaan massasta, uskoo pohjoispohjalaisen Iin kunnanjohtaja Markku Kehus.

- Viime vuonna palkitsimme kirjailija Antti Hyryn Vuoden iiläisenä. Kulttuuri ja taide tuovat kuntaan tietynlaista erilaisuutta. Niihin satsaamalla haluamme erottua massasta.