Viski voi maistua kengänpohjalta tai kermatoffeelta

Viskiharrastus kerää kiinnostuneita Kymenlaaksossa. Viime vuonna perustettu Kotkan Whisky Klubi on kasvanut vuoden aikana Suomen suurimpien paikallisklubien joukkoon.

viihde
Viskiä kaadetaan lasiin
YLE / Anna Huittinen

Kotkalaisen kaveriporukan yhteinen kiinnostus johti viime vuonna virallisen viskikerhon perustamiseen. Sen jälkeen pienen piirin puuhastelu on laajentunut koko maakunnan kattavaksi harrastukseksi.

- Olisiko meitä ollut kuusi tai seitsemän, kun rupesimme puuhaamaan klubia Kotkaan. Nyt meitä on karvan vajaa kolmekymmentä, kertoo klubimestari Marko Karppanen.

Klubilaiset järjestävät matkoja koulutustilaisuuksiin ja kokoontuvat pari-kolme kertaa vuodessa maistelemaan viskejä.

- Peruskaava on se, että meillä on viidestä kuuteen tislettä maisteltavana. Käymme ensiksi läpi tislaamoa yleisesti ottaen: vähän sen historiaa ja minkälaisia tuotteita sieltä tulee. Sen jälkeen haistellaan ja maistellaan tislaamon tuote. Lopuksi väännetään kättä, mikä oli paras, Karppanen kertoo.

Yhä useampi tuo viskejä ulkomailta

Suomalaiset tuovat viskejä ulkomailta entistä enemmän. Viime vuonna viskejä tuotiin yli kolme miljoonaa litraa eri puolilta maailmaa. Suosituimpia tuontimaita olivat Iso-Britannia, USA ja Irlanti.

Alkossa menekkiään ovat nostaneet harrastajien suosikit, skotlantilaiset mallasviskit, vaikka muiden viskien menekki on ollut viime vuosina laskussa. Kotkalaisen viskiharrastajan juomat löytyvät pääasiassa paikallisesta Alkosta.

- Suurin osa kaapin tuotteista on Alkosta ostettua. Sitten jos matkoilla käy niin sieltähän pitää aina tuoda niin paljon kuin likviditeetti antaa myöten, Marko Karppanen sanoo.

Viskiklubilaiset eivät nostele aromilasejaan pikkurillit pystyssä, vaan tärkeintä on tutustua jaloon juomaan.

- Meidän touhu ei missään tapauksessa ole hifistelyä. Terminologia on vapaata. Voit sanoa viskin mausta, että onko se kengänpohjaa vai kermatoffeeta, klubimestari Karppanen heittää esimerkin.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Mirjam Tahkokorpi