Kalajoella tartutetaan tanssikipinää

Kalajoella alkoi keskiviikkona Tartu tanssiin-leiri, joka kokoaa 170 tanssijaa pääasiassa pohjalaismaakunnista. Kalajoen seudulla tanssin harrastamisella on vahva sija, mutta Tartu tanssiin on ensimmäinen isompi tanssileiri alueella.

tanssi
Kalajokelaiset Minna Ruonala (takana) ja Salla-Mari Meriläinen ovat tyytyväisiä leirin antiin, mutta kaipaavat jatkossa aikuisille enemmän tanssitarjontaa Kalajoella.YLE / Kalle Niskala
Streettanssia

Tartu tanssiin -leiri on osa hanketta, jolla tanssia halutaan tuoda kaikkien ulottuville entistä paremmin.

- Eräänä kohderyhmänä ovat myös Kalajoen alueen matkailijat, sillä heille halutaan tarjota mahdollisuus osallistua Kalajoen tanssitapahtumiin, kertoo projektipäällikkö Tuula Puoskari leirin järjestävästä Tartu tanssiin -hankkeesta.

Leirillä lähdettiin liikkeelle perusteista. Streettanssien opettaja Julian Owusy painotti oppilailleen, että hip hop lähtee musiikista ja on yhdessä tekemistä. Jokaisella on vapaus tanssia omalla tyylillään. Kolme päivää kestävän leirin ohjelmassa on streettanssin ja hip hopin lisäksi tarjolla muun muassa showrtanssia, jazztanssia ja flamencoa.

Tanssileirillä harrastajia on nelivuotiaista junioreista noin seitsemänkymppisiin senioritanssijoihin. Leirillä tuli myös esiin, millaista tarjontaa Kalajoelle kaivataan lisää.

- Aikuisille pitäisi olla enemmän tanssin opetusta, he hakevat vaihtelua arkeen ja sitä tarjontaa ei ehkä ole niin paljon kuin lapsille ja nuorille, pohtii itsekin tanssiryhmiä ohjaava Minna Ruonala Kalajoelta.

Tartu Tanssiin -hankkeessa on selvä päämäärä, miten tanssia viedään edelleen eteenpäin Kalajokilaaksossa.

- Me tartuteaan tätä tanssia nyt syksyn mittaan erillisissä Tartu tanssiin -päivissä ja tarkoituksena on järjestää ensi vuonna samanlainen leiri ja laajentaa siitä isommaksi tanssitapahtumaksi, Tuula Puoskari kertoo tulevaisuuden suunnitelmista.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa