Marimekko heikensi loppuvuoden näkymiään

Tekstiilikonserni Marimekko tutkii mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa Aasian ja Tyynenmeren alueella. Marimekko kertoo avaavansa kuluvan vuoden jälkipuoliskolla seitsemän uutta myymälää Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Päättyneellä toisella neljänneksellä Marimekon tulos valahti tappiolle.

talous

Huhti-kesäkuussa Marimekon liiketulos oli tappiolla 0,8 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemin tulos oli 0,6 miljoonaa euroa plussalla.

Liikevaihto oli toisella neljänneksellä lähes 17 miljoonaa euroa eli lähes seitsemän prosenttia viimevuotista korkeampi.

- Poikkeuksellisen voimakkaat panostukset kansainvälistymiseen ja tuotekehitykseen heikensivät odotetusti kannattavuutta alkuvuonna ja liiketuloksemme oli tappiolla, kommentoi Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila.

Vaikka Marimekko tähyää tiiviisti ulkomaille, tulee sen liikevaihdosta kuitenkin huomattava osa Suomesta. Toisella neljänneksellä Marimekon 17 miljoonan euron liikevaihdosta lähes 11 miljoonaa kertyi Suomesta. Toisella neljänneksellä Suomessa liikevaihto laski. Marimekon mukaan syynä oli tukkumyynnin lasku.

Loppuvuoden näkymiään Marimekko tarkensi huonompaan suuntaan. Viime vuoteen verrattuna yhtiö odottaa liikevaihdon kasvun jäävän aiemmasta arviosta ja liikevoiton heikennevän aiemmin kerrottua enemmmän.

Lähteet: YLE Uutiset