PKC aloittaa yt-neuvottelut

Kuorma-autoihin johdinsarjoja valmistavan PKC Groupin tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut Suomessa. PKC:n elektroniikkaliiketoiminnoista saatetaan irtisanoa enintään 80 henkilöä.

talous

Neuvottelut koskevat koko elektroniikkaliiketoiminnan henkilöstöä Suomessa eli noin 350:ä henkilöä.

PKC:n mukaan sen asiakkaat ovat siirtäneet tuotantoaan halvempien kustannusten maihin, minkä seurauksena myös PKC on siirtänyt elektroniikkaliiketoimintaansa kustannuksiltaan edullisempiin maihin.

- Kannattavuutemme on heikentynyt koko alkuvuoden. Se on suorastaan kehno, ei nyt kuitenkaan ihan tappiolla, sanoo toimitusjohtaja Harri Suutari.

Suutari arvioi, että elektroniikkateollisuuden tulevaisuus on Suomessa varsin heikko kovan kustannuskilpailun takia.

PKC:n liikevaihto oli viime vuonna 316 miljoonaa euroa. Konsernilla on tehtaita Suomen lisäksi kahdeksassa maassa.

Runsas viikko sitten PKC kertoi ostavansa Pohjois-Amerikan johtavan raskaiden ja keskiraskaiden kuorma-autojen johdinsarjojen valmistajan.

Lähteet: YLE Uutiset