Siirtoviemäri luo vesiosuuskunnalle toivoa

Kustavin Kaurissalon vesiosuuskunta on parissa vuodessa solminut kuutisensataa vesiliittymäsopimusta , mutta jätevesisopimusten määrä on vain runsas puolet vesisopimusten määrästä. Äsken valmistuneen siirtoviemärin toivotaan lisäävän sopimuksia.

jäteveden käsittely
Kustavin Kaurissalon vesisouuskunta tuo vettä saaristoon.
Kustavin Kaurissalon vesisouuskunta tuo vettä saaristoon.YLE / Minna Rosvall

Kustavi-Uusikaupunki siirtoviemäristä valmistui osuus Lokalahdelle asti heinäkuussa, ja nyt saadaan vesiosuuskunnan jätevedet johdettua Lokalahden puhdistamolle.

Siirtoviemärin etenemisen arvellaan vauhdittavan Kaurissalon vesiosuuskunnan jätevesisopimusten solmimista.

Vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalervo Korvensyrjä sanoo uskovansa ja toivovansa, että näin käy, kun jätevesiasiasta on julkisuudessa paljon keskusteltu.

-Myös tämän kesän sinilevätilanne vaikuttanee jätevesiliittymäpäätöksiin. Vihreää sinilevää on vellonut rannoilla useiden viikkojen ajan, ja tämän uskoisi herättävän ihmiset tajuamaan jäteveden puhdistamisen tärkeyden saariston rannoilla, jos haluamme säilyttää Saaristomeren, toteaa Korvensyrjä.

Hän arvelee, että suurin este jätevesiliittymän ottamisessa on hinta.

-Moni ei raaski ottaa sekä vesijohtoliittymää että jätevesiliittymää yhtä aikaa. Olisi kuitenkin muistettava, että tällainen jätevesiliittymä nostaa ehdottomasti kiinteistön arvoa, ja sitä kautta investoinnin saa sitten joskus takaisin, laskee Korvensyrjä.

Lähteet: YLE Turku