1. yle.fi
  2. Uutiset

Automaattimetron käyttöönotto takkuilee

Automaattimetron käyttöönotto saattaa viivästyä. HKL yrittää testata jälleen tänä syksynä automaattimetron laituriovia Vuosaaressa. Ratkaisun löytyminen on osoittautunut yllättävän konstikkaaksi

Automaattimetro
Metro asemalla.
Jukka Koski / Yle

HKL ja ovitekniikan toimittava Siemens eivät ole vieläkään kyenneet selvittämään sitä, miten laituriovien ja junan väliin jäävä rako olisi tarpeeksi pieni, ettei matkustaja voi luiskahtaa sinne.

Laituriovien asennus pitäisi aloittaa vuonna 2013, joten testaus on tehtävä viimeistään ensi talvena, laskee HKL:n projektipäällikkö Kimmo Reiman. Alkuperäisen aikataulun mukaisesti Helsingin metron automatisoinnin pitäisi olla valmis alkuvuodesta 2014.

Ensimmäinen vanha metrojuna on jo saatu varustettua automaattiajoon. Junaa testataan Vartiokylän metrovarikon testiraiteella automaatin ajamana.

Siemens tutkii parhaillaan HKL:n elokuun alussa tekemiä junavaunujen mittauksia. Ongelmien ratkaisu on ollut todella paljon mutkikkaampaa, kuin mihin etukäteen varauduttiin. Maailmalla vastaavia ovia on, mutta kinkkinen tilanne on nyt syntynyt vanhojen junien ja uusien ovien yhteensovittelusta. Kolmekymmentä vuotta sitten, kun Helsingin metrojunia rakennettiin, ei automaattioviin osattu varautua.

Myös turvallisuusvaatimukset kiristyvät jatkuvasti, mikä mutkistaa toteutusta.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi