1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Yhä useampi euromaa haluaa Kreikalta vakuuksia

Useat euromaat ovat ilmoittaneet halustaan saada vakuuksia niiden Kreikalle antamille lainatakauksille. Suomi solmi Kreikan kanssa asiasta vakuussopimuksen tiistaina.

Kuva: Arno Burgi / EPA

Uutistoimisto AP:n mukaan ainakin Itävallan, Slovenian ja Slovakian virkamiehet ovat ilmaisseet haluavansa samanlaisen vakuussopimuksen kuin Suomi sai. Samaa vaatii myös Hollannin valtiovarainministeriön tiedottaja Niels Redeker.

Slovenian valtiovarainministeriöistä vahvistettiin YLE Uutisille maan haluavan samankaltaiset vakuusjärjestelyt kuin Suomella on.

Sen sijaan Slovakia ei halunnut kommentoida tilannetta YLE Uutisille.

Yksikään suuri euromaa ei ole kertonut samanlaisesta vaatimuksesta.

Viro on tuohtunut Suomen alullepanemasta vakuusvaatimuksesta. Valtiovarainministeri Jürgen Ligi sanoi tiedotustilaisuudessaan Tallinnassa, että Suomi on lähtenyt tielle, joka pitkän päälle uhkaa vesittää koko Kreikan apupaketin.

Ligin mielestä takeiksi pitäisi riittää Kreikan tekemät talousuudistukset.