Normirajojen venyttelyä pöydän alla

Saako virastoon tulla piknikille tai kirjaston kahvilassa istua pöydän alla? Voiko suihkulähteessä uida muulloinkin kuin jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen? Arjen löytöretkeilijät tutkivat kaupungin normistoja.

Arjen löytöretkeilijät
Arjen löytöretkellä voi käydä vaikka pöydän alla!
Kaupunkimaantieteilijä Riina Lundman ja Meiju Niskala viihtyivät selvästi Turun Pääkirjaston kahvilassa.YLE Turku / Kalle Talonen

Miksi eteisessä saa istua kunnolla lattialle sitomaan kengännauhoja, mutta kaupassa pitää olla korrektisti vähintään korkeassa polviasennossa? Ja kuka saa ja miksi vai eikö muka saa?

Normit ovat oikeastaan aika kummallisiakin kirjoittamattomia sääntöjä, joita ei usein tule edes ajatelleeksi. Niiden mukaan vain elää.

YLE Turun Radion Arjen löytöretkeilijät -sarjassa on koko vuoden 2011 kannustettu tekemään asioita arkiympäristössä hieman toisin. Tämän viikon tehtävä kuvaakin hyvin koko ohjelmaa sekä sen pohjana olevaa Meiju Niskalan Kalenterikirjaa Arjen löytöretkeilijöille. Viikkotehtävän tekijän pitäisi tutkia kaupungin normistoja.

Toimituksemme löytöretkeilyvastaavana lähden tekemään asiallista radiohaastattelua Meiju Niskalan ja kaupunkimaantieteilijä Riina Lundmanin kanssa Turun Pääkirjaston kahvilaan. Ensi töiksemme siirrämme tuolit sivuun ja laskeudumme kahvikuppien kanssa pöydän alle. Huomaan heti, että toiset ovat tottuneempia normirajojen kokeilijoita kuin toiset. Kun minä ajattelen ääneen, että mitäköhän muut täällä mahtavat ajatella tästä, Meiju Niskala toteaa ajattelevansa vain kuinka kivaa hänellä täällä on.

- Näitä voi treenata. Jos kauheasti ajattelee sitä mitä muut ajattelee tästä normien testaamisesta niin siitä tulee helposti esitys. Siitä kohdasta kun pääsee yli niin voi vaan tehdä pelkkiä testejä eikä jatkuvasti peilaa sitä, että mitä muut miettii, Meiju analysoi pöydän alla istuen.

Haudoilla tanssimista

Olen salaa hieman kateellinen Meijulle, joka ei oikeasti tunnu olevan millään tapaa huolestunut esimerkiksi siitä, mitä kahvilan työntekijät pöydän alla käymästämme keskustelusta ajattelevat. Hän jatkaa normirajojen suhteellisuudesta.

- Jos menisin nyt hautausmaalle piknikille ystävieni kanssa esimerkiksi suuren idolini Speden haudalle niin hyvin todennäköisesti joku pahastuisi ja tulisi motkottamaan ja saisin sieltä häädön. Kuitenkin vielä 1800-luvun lopulla Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla käytiin usein sunnuntaisin piknikillä moikkaamassa vainajia.

Meiju antaa luvan tulla syömään, juomaan ja jorailemaan oman haudalleen kuolemansa jälkeen.

- En myöskään oikein hahmota tätä "Tanssii hautojen päällä" -sanontaa. Näin juuri virolaisen taiteilijan hienon teoksen, jossa hän jorasi Jimi Hendrixin tahdissa isänsä haudalla. Isä oli kuollut aika nuorena ja tykkäsi kovasti Hendrixistä.

Minulle tulee mieleen hakematta suomalaisten puoluejohtajien vaalienaluskilpailu siitä kuka oli kenenkin mukaan tanssinut eniten haudoilla Fukushiman ydinvoimalakatastrofin jälkeen. Mahtoivatko ne miettiä mitä pahaa haudalla tanssimisessa oikeastaan on ja miksi? Poliitikot taitavat muuten olla melkoisen normatiivista porukkaa.

Pakka sekaisin

Normeja löytyy kaikkialta. Erityisesti kaupunki on varsinainen aarreaitta potentiaaliselle normistotestaajalle. Ja apuvälineitäkin löytyy.

Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitoksella kolme tutkijaa on pohtinut kaupunkitilan normeja ja tehnyt Pakka sekaisin -nimiset pelikortit. Korteissa on tuttuja turkulaisia paikkoja kuten Hansakortteli, Tuomiokirkko, Pääpoliisiasema tai Orikedon jätteenpolttolaitos. Toisissa korteissa on paikkoihin liittyviä toimintoja - esimerkiksi kuluttamista, hiljentymistä, kontrolloimista ja hävittämistä.

Kaupunkimaantieteilijä Riina Lundman istuu polviensa päällä vieressäni pöydän alla ja selventää.

- Pakkaa on tarkoitus tosiaan sekoittaa. Tekemiset ja paikat sotketaan keskenään. Voi mennä vaikka Kauppatorille hiljentymään tai jonnekin ihan väärään paikkaan kuluttamaan tai ostamaan jotain. Kortit löytyvät netistä ja ne voi sieltä tulostaa ja askarrella itselleen.

Normit eivät ole sääntöjä

Säännöt ovat vahvistettuja asioita. Kirjattuja tai ainakin ääneen sanottuja kieltoja tai kehotuksia. Normit taas ovat niitä kirjoittamattomia lakeja. Siksi normien rajat ovat häilyvämpiä ja muuttuvampia.

- Varsinaissuomalainen normisto on ehkä ollut, että naapuria ei varmaan kyllä tervehditä porraskäytävässä, mutta sekin normisto on ehkä kyllä muuttumassa, Meiju Niskala heittää.

Tutkija Riina Lundman on kiinnostunut normeista senkin takia, että ne liittyvät hänen mukaansa muun muassa vallankäyttöön kaupungissa sekä ihmisten suvaitsevaisuuteen ja suvaitsemattomuuteen.

- Toisaalta kyllä kiinnostaa normien rikkomisessa ihan tämä leikkisä puoli. Että miten ihminen pystyy leppoisasti ja leikkisästi kokemaan kaupungin vähän uudella tavalla.

Hänkin on pohtinut normien muuttumista ja kulttuurisidonnaisuutta.

- Ihmisten tekemiähän normit ovat ja voivat sen takia muuttua. En tiedä onko esimerkiksi toisen ihmisen tappamiseen suhtauduttu joskus eri tavalla. Ainakin sota-aikana ihan erilaiset normit pätevät.

- Sitten aletaan ehkä puhua jo arvoista. Normit taas liittyvät siihen mikä milloinkin on trendikästä ja muodikasta, kokemuksellisen kaupungin konsultiksikin tituleerattu Meiju Niskala kommentoi vesilasi kädessään pöydän alla. Ohi kulkevat lastenvaunut, josta hymyillään arjen löytöretkeilijöille. Meiju haluaa kertoa vielä yhden esimerkin normien muuttumisesta ajan myötä.

- Silloin kun Turkuun tulivat ensimmäiset telkkarit, keskustan elektroniikkaliikkeen eteen kadulle oli kuulemani mukaan tapana kerääntyä katsomaan ohjelmia. Nykyään jos otat popcornit kainaloon ja menet elektroniikkaliikkeeseen katsomaan ohjelmaa niin siinä on hyvä normien testaustapa, joka palautuu taas menneisyyteen.

Normit vapauttavat ja jähmettävät

Miksi normeja sitten ylipäätään pitäisi rikkoa? Onko pakko jos ei tahdo? Normeissa pysyminen kun on niin mukavan helppoa ja turvallista. Kysymykset tuntuvat ajankohtaisilta kun näen pääkirjaston kahvilan työntekijöiden osoittelevan meitä sormella ja keskustelevan jotain. Kaupunkimaantieteilijä Lundman näyttää löytäneen minua paremman asennon ja pohdiskelee.

- Tietyllä tapaa normit tuovat myös jopa vapautta, kun ei tarvitse keksiä mitään uutta. Mutta pystytäänkö silloin luomaan mitään uutta ja mielenkiintoista? Ja onko sillä sinänsä jotain arvoa?

- Toisto luo turvaa, mutta rutiinit tappaa, Meiju Niskala tiivistää.

Tarjoilijat tulevat kyykkimään pöytämme viereen ja ihmettelevät yhtä miestä, kahta naista ja mikrofonia pyödän alla.

- Täällä tehdään radiohaastattelua vaan, ilmoitan hölmösti hymyillen.

Tarjoilijat nauravat ja menevät takaisin hommiinsa. No eihän tässä kuinkaan käynyt, ajattelen. Paitsi että selkä on jumissa. Tajuan, että tuolilla istumiseen on muitakin syitä kuin normirajat.

Jos normistot kiinnostavat, suosittelen vielä kuuntelemaan oheisen Arjen löytöretkeilijöiden radio-ohjelman jakson lopun. Siellä rikotaan kertakaikkisen radikaalisti radiolähetyksen normistoja.

YLE Turun nettisivujen normeista poiketen kirjoitan tätä juttua muuten yksikön 1. persoonassa ja vielä preesenssissä, vaikka se ei ole kolumni eikä blogi. Niin, miksipä ei?

Lähteet: YLE Turku / Kalle Talonen