Olli Rehn ei pyri keskustan presidenttiehdokkaaksi

EU:n talouskomissaari Olli Rehn ei pyri keskustan presidenttiehdokkaaksi. Rehn ilmoitti päätöksestään sunnuntai-iltana. Rehn kertoi tiedotteessaan, ettei hän pidä ehdokkuutta mahdollisena nykyiseen tehtäväänsä liittyvien vastuiden vuoksi.

talous
Talouskomissaari Olli Rehn pitämässä tiedotustilaisuutta.
Talouskomissaari Olli Rehn pitämässä tiedotustilaisuutta.CEE

- Mieleni tekisi asettua ehdokkaaksi puolustamaan näkemyksiäni Suomen kansainvälisestä asemasta ja oikeudenmukaisesta kehittämisestä, Rehn toteaa tiedotteessa.

Rehnin mukaan Euroopan velkakriisin hoitaminen vaatii kuitenkin häneltä täyden sitoutumisen myös jatkossa.

Ennen talouskomissaarin virkaa Rehn työskenteli EU:n laajentumiskomissaarina. Rehn toimi kansanedustajana yhden kauden vuodesta 1991 vuoteen 1995 asti.

Keskusta valitsee presidenttiehdokkaansa lokakuun lopussa ylimääräisessä puoluekokouksessa. Tähän mennessä puolueen presidenttiehdokkuutta on hakemassa ainoastaan Paavo Väyrynen.

Lähteet: YLE Uutiset