Lisa Ekdahl hurmaa vilpittömyydellä

Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Lisa Ekdahl vierailee parhaillaan Suomessa Helsingin Juhlaviikoilla. Sekä englanniksi että ruotsiksi eteerisellä lauluäänellään tulkitseva Ekdahl ei pelkää kliseitä sanoituksissaan. Hänen mielestään hyvä kappale kumpuaa aina vilpittömyydestä.

musiikki
Lisa Ekdahl esiintymässä.
Lisa Ekdahl esiintymässä Lillessä, Ranskassa kesäkuussa 2009.EPA / Farid Alouache / ASA-Pictures

Vastikään 40 vuotta täyttänyt Lisa Ekdahl ponnahti 23-vuotiaana Ruotsin naislaulajien eliittiin kirjoittamallaan ja säveltämällään kappaleella Vem vet. Sen jälkeen ohjelmisto on jakaantunut englanninkielisiin jazz-covertulkintoihin sekä omaan, pääosin ruotsinkieliseen tuotantoon. New Yorkissa 2000-luvun puolivälissä vietettyjen vuosien jälkeen Ekdahl on alkanut kirjoittaa itse myös englanninkielisiä sanoituksia.

Lisa Ekdahl nauttii suurta suosiota Ruotsin lisäksi erityisesti Ranskassa. Syksyllä edessä on jälleen iso Euroopan kiertue. Pohjoismaiden ulkopuolella hän laulaa ainoastaan englanniksi, ja iloitseekin nyt siitä, että voi Suomessa esiintyä myös äidinkielellään.

- Kun kerran olemme Pohjolassa, tuntuu merkitykselliseltä saada laulaa ruotsiksi. Itsekään en kyllästy ohjelmistooni kun saan aina välillä vaihtaa kieltä, Ekdahl sanoo.

Yksinkertaista mutta totta

Lisa Ekdahl on imarreltu siitä, että hänen sanoitustensa sanotaan koskettaneen monia. Tärkeimmät asiat elämässä ovat suurimmalle osalle ihmisistä yhteisiä ja melko yksinkertaisia, Ekdahl uskoo.

- Kun sanoitukset ovat vilpittömiä, ne voivat kuulostaa kliseisiltä olematta kuitenkaan sitä. Kliseitä ei myöskään tarvitse pelätä. Jos jokin asia koskettaa todella, se pitää uskaltaa pukea sanoiksi siitä huolimatta, että saattaa vaikuttaa jotenkin yksinkertaiselta, Ekdahl pohtii.

Suomessa Lisa Ekdahl esiintyi viimeksi kesällä 2010. Hän sanoo olevansa Suomessa kuin kotonaan.

- Koko orkesterimme pitää Suomesta, ja tulemme tänne aina mielellämme uudestaan.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset ja Kultakuume / Iira Hartikainen