Asbestijätettä ei tunnisteta pienissä remonttikohteissa

Asbestia sisältävää rakennusjätettä ei aina tunnisteta erityisesti pienissä remonttikohteissa. Esimerkiksi talojen ulkopinnoissa käytetyt asbestia sisältävät sementtilevyt tunnistetaan usein vasta jätekeskuksen lajittelupisteessä.

Kotimaa
YLE / Teemu Laitila

Omaa taloaan remontoivat yksityishenkilöt tekevät usein asbestitöitä siitä edes tietämättä. Asbestia löytyy usein esimerkiksi kellarin ja erityisesti saunan rakenteista. Rakennusjätteen asbestipitoisuus selviää pienrakentajalle usein vasta jäteaseman lajittelussa. Vaasan Stormossenin laitospäällikön Vesa Lehtivuoren mukaan asbesti on asiakkaalle järkytys.

- Asbesti sanana tunnetaan ja tiedetään sen olevan vaarallista, mutta nyt asbestia ei tunnisteta. Esimerkiksi mineriittilevyistä ei tiedetä, että niissä on asbestia, kuten myös joissain vanhoissa lattialaatoissa ja ja liimoissa on ollut asbestia. Sitten kun se täällä tunnistetaan, se on asiakkaalle suuri yllätys, Lehtivuori kertoo kokemuksistaan.

Pienestä remontista syntyvän asbestijätteen voi yleensä viedä jäteasemalle maksutta. Isommista eristä peritään noin 200 euroa tonnilta. Asbestipitoinen jäte on kuitenkin pakattava vaarallisen pölyn leviämisen estämiseksi.

-Asbesti pitää aina pakata ja kirjoittaa siihen päälle, että sisältää asbestia. Pakkaamiseen käy esimerkiksi kevytpeite, johon jäte kääritään ja joka teipataan hyvin umpeen, ohjeistaa Lehtivuori.

Asbestityöt kannattaa jättää ammattilaiselle

Asbestityö on tarkoin säädeltyä ja määräykset koskevat ammattilaisten lisäksi pienrakentajaa. Isommissa remonteissa on syytä teettää asbestikartoitus ennen töihin ryhtymistä. Ilman asbestityölupaa saa asbestia käsitellä vain rajoitetusti. Luvat tarvitaan aina kun asbestia käsitellään sisätiloissa.

-Ilman asbestityölupaa saa poistaa ainostaan asbestisementtilevyjä ja nimenomaan vain ulkotiloissa. Asbestisementinkin kohdalla edellytyksenä on, että levyt pysyvät ehjinä, kertoo määräyksistä Aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja Olav Norrback.

Vaikka kaikkeen asbestityöhön ei lupia tarvitakaan, kehottaa työsuojelutarkastaja jättämään asbestin käsittelyn ammattilaisille.

-Ehkä yksityishenkilöiden ei kannata edes ryhtyä näihin töihin, että ne on kyllä aina ammattilaisten hommia.

Lähteet: YLE Pohjanmaa