Sushi lappilaiseen tapaan koukuttaa

Rovaniemeläinen kahvila Kauppayhtiö on tarjoillut sushia kohta vuoden päivät. Sushi maistuu kaikille vauvasta vaariin ja moni on opetellut tekemään sushia kotonakin. Sushia voi kokeilla erilaisin täyttein oman maun mukaan, mutta yleensä riisiin yhdistetään täytteeksi tai päällysteeksi kalaa, äyriäisiä tai kasviksia.

sushi
Sauli Miettunen
Sauli Miettusen mukaan sushi on otettu hyvin vastaan Rovaniemellä.YLE / Sallamaari Paavola

Lokakuussa tulee vuosi täyteen siitä, kun Kauppayhtiö otti ruokalistalleen sushin. Sauli Miettunen valmistaa tätä japanilaista herkkua neljänä päivänä viikossa, ja kaikki mitä tehdään menee kaupaksi.

- Paras oli 230 laatikkoa neljään päivään, mutta parissa sadassa mennään joka viikko, Miettunen kertoo.

Sushin syönti voi kuulostaa nuorten suosimalta trendiltä, mutta kahvilassa käy kaikenikäistä porukkaa. Miettusen nuorin asiakas on ollut 1-vuotias ja vanhin 75-80 vuoden hujakoilla.

Sushiriisin kanssa täytyy olla varovainen

Sushin valmistaminen kotona on suosittua ja Miettusen mukaan on mukava nähdä, että ihmiset uskaltavat kokeilla sen tekoa. Ainoa asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on riisin kypsyysaste ja maustaminen. Japanilainen sushiriisi on erittäin tärkkelyspitoista. Riisi on pestävä 10-20 kertaa, että se jää sopivan irtonaiseksi mutta että sen saa kuitenkin kasaan.

- Jos riisi menee pilalle, niin on aloitettava koko homma alusta ja heti tulee tunti takapakkia. Jos riisiä ei pese, niin sillä pystyy muuraamaan talon perustat, Miettunen naurahtaa.

Pohjoisen kalat maistuvat

Sushi suositellaan syötäväksi mahdollisimman tuoreena, mutta seuraavanakin päivänä ruoka on syömäkelpoista.

-Maku muuttuu koska raaka-aineet elää ja luovuttaa makuja keskenään. Sushi säilyy pari päivää, mutta viikkoa en alkaisi säilyttämään, Miettunen neuvoo.

Työpäivän aikana tulee ruokaa maistettua useamman kerran, että kokki tietää tuotteen olevan tasalaatuista. Miettusen mukaan sushissa on terveellisesti koukuttava piirre. Ihmiset tykkäävät varsinkin pohjoisen kaloista, kuten kuhasta ja lohesta. Kasvisversioissa maistuvat Lapin kasvikset.

- Voin sanoa yleisesti ruuan laitosta ja sushin teostakin että ei muuta kuin intuitiolla tekemään. Mielestäni kaikki asiat ja säännöt on tehty rikottaviksi, eikä ainakaan kannata pelätä, Miettunen sanoo.

Lähteet: YLE Lappi / Sallamaari Paavola