Italia: Gaddafia ei enää päästetä maanpakoon

Italia ei enää hyväksy vaihtoehtoa, että Muammar Gaddafi saisi turvapaikan, jostakin muusta maasta, sanoo Italian ulkoministeri Franco Frattini. Myös Yhdysvallat ja Euroopan unioni vaativat Gaddafia luopumaan taistelusta.

kansannousut

Italian ulkoministerin mukaan aika on loppunut Gaddafin kanssa käytäviltä neuvotteluilta. Gaddafin on kohdattava Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa nostettava syyte, Frattini toteaa.

Hän arvelee, että Libyan sisällissodan ratkaisu tapahtui, kun Gaddafin pojat antautuivat kapinallisille.

Obama: Gaddafin tunnustettava tappionsa

Myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Euroopan unioni ovat ottaneet kantaa Libyan tapahtumiin. Obaman mukaan paras tapa lopettaa verenvuodatus on se, että Muammar Gaddafi tunnustaa, ettei enää ole maansa johdossa. Myös EU on vaatinut Gaddafia luopumaan vallasta sekä Libyan kapinallisia toimimaan vastuullisesti ja suojelemaan siviilejä.

EU:n ulkopoliittisen edustajan Catherine Ashtonin mukaan unioni pitää Libyan vastaiset pakotteensa voimassa ainakin toistaiseksi. Ashtonin mukaan EU on kuitenkin tarvittaessa valmis poistamaan pakotteet nopeasti.

Obama painotti, että Libyan tulevaisuus on libyalaisten käsissä. Hän vaati kapinallisia kunnioittamaan ihmisoikeuksia, osoittamaan johtajuutta, säilyttämään Libyan valtion instituutiot ja pyrkimään kohti demokratiaa.

Yhdysvallat tulee jatkossakin, yhdessä kumppaneidensa kanssa, suojelemaan libyalaisia siviilejä ja tukemaan Libyan siirtymistä demokratiaan, Obama totesi.

- Näyttää siltä, että todistamme Gaddafin hallinnon viimeisiä hetkiä. Pyydämme Gaddafia siirtymään viipymättä syrjään ja välttämään enempää verenvuodatusta, EU:n ulkoasiain tiedottaja Michael Mann sanoi maanantaina.

Mannin mukaan EU suunnittelee aktiivisesti Gaddafin jälkeistä Libyaa ja eri vaihtoehtoja sille, miten tukea maata Gaddafin jälkeen.

Nato: Gaddafin hallitus on murenemassa

Naton mukaan Muammar Gaddafin hallitus on selvästi murenemassa. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoo, että uuden demokraattisen Libyan luomisen aika on koittanut.

Hänen mukaansa mitä pikemmin Gaddafi ymmärtää, ettei hän voi voittaa taistelua omaa kansaansa vastaan, sen parempi.

Naton pääsihteerin mukaan libyalaiset ovat kärsineet Gaddafin hallinnon alla yli neljä vuosikymmentä.

- Nyt heillä on mahdollisuus uuteen alkuun, Fogh Rasmusen sanoo tuoreessa lausunnossaan.

Nato on luvannut jatkaa iskujaan, jos se on tarpeellista libyalaisten suojelemiseksi.

Britannia vaatii Gaddafia antautumaan välittömästi, jotta libyalaisten kärsimykset eivät jatkuisi. Myös Yhdysvallat kertoi rohkaisevansa kapinallisia etenemään. Yhdysvallat myös muistutti, että kapinallisneuvoston on syytä pohtia, kuinka hallinto järjestetään Gaddafin jälkeen.

Etelä-Afrikka ei auta Gaddafia pakenemaan

Etelä-Afrikka ei järjestele Gaddafin pakoa Libyasta, sanoo Etelä-Afrikan ulkoministeri Maite Nkoana-Mashabane. Hän vakuuttaa, ettei Etelä-Afrikalla ole syytä edes harkita Gaddafille annettavaa turvapaikkaa, koska Gaddafi ei ole tulossa maahan.

Nkoana-Mashabane torjui myös huhut, että Etelä-Afrikka olisi lähettänyt Libyaan lentokoneita hakemaan pois Libyan entistä johtoa.

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma on aktiivinen Libyan kanssa käydyissä rauhanneuvotteluissa. Zuma on myös kritisoinut Naton Libyaan tekemiä ilmaiskuja, koska Nato on hänen mielestään ylittänyt YK:lta saamansa valtuudet.

Etelä-Afrikka ei ole tunnustanut kapinallisten muodostamaa väliaikaista kansallista neuvostoa Libyan uudeksi hallinnoksi.

- Etelä-Afrikan kanta on, että jos Libyan hallitus kaatuu, sillä ei sen jälkeen ole hallitusta, sanoo Nkoana-Mashabane.

Lähteet: AP, Reuters