Saksan työministeri: Lisärahoituksella pitää olla vakuudet

Saksan työministeri Ursula von der Layen vaatii vakuuksia tuleville euroalueen apueuroille. Euroopan suurimman talouden työministeri ottaa näin osaa Suomen vaatimusten myötä esille nousseeseen vakuuskeskusteluun. Itävallan valtiovarainministeri Maria Fekter puolestaan tyrmää Suomen ja Kreikan keskinäisen vakuussopimuksen.

talous
Saksan työministeri Ursula von der Leyen.
Olivier Hoslet / EPA

Työministeri Ursula Von der Leyenin toteaa, että useat maat tekevät paljon töitä taloutensa tasapainottamiseksi. Vakuuksia kuitenkin tarvitaan, jotta talouskuriin kannustettaisiin myös pidemmällä aikavälillä, hän sanoo saksan television haastattelussa. Von der Layenin mukaan vakuuksina voisivat toimia esimerkiksi kultavarannot tai valtionyhtiöiden osuudet.

Ministerin mielipide ei kuitenkaan edusta Saksan hallituksen yleistä linjaa.

Ursula von der Leyen on liittokansleri Angela Merkelin johtaman kristillisdemokraattisen unionin (CDU) varapuheenjohtaja.

Itävalta: Suomen ja Kreikan sopimus ei käy päinsä

Itävallan valtiovarainministeri Maria Fekter ei sulata Suomen ja Kreikan kahdenvälistä vakuussopimusta. Fekter vaatii, että kaikilla jäsenmailla tulee olla samat säännöt, Suomella ei saa olla erivapauksia.

- Jos yksi maa saa vakuudet, niin silloin kaikkia muita pitäisi kohdella samalla tavalla, Fekter sanoo.

Useat euromaat ovat arvostelleet Suomen ja Kreikan vakuussopimusta. Aiemmin tänään pääministeri Katainen kertoi, että Suomi on valmis tarkistamaan vakuussopimustaan Kreikan kanssa.

Lähteet: Reuters, AFP, YLE Uutiset