Vaateala alkaa ammentaa alpakasta

Suuret silmät, räpsyripset, ilmeikkäät korvat ja siro olemus tekevät alpakasta katseenvangitsijan. Paitsi kaunis katsella, alpakka on myös verraton villantuottaja. Keskisuomalaista vaatealaa alpakan villa on vasta valtaamassa. Alpakan ammattikasvattajat voi Suomessa laskea vielä yhden käden sormilla.

Kotimaa
YLE Keski-Suomi / Jori Asikainen

Alpakka on kamelieläin kuten laamakin, mutta isompaa sukulaistaan selvästi sirompi. Nykyään suomalaislaitumillakin viihtyvät eläimet tunnetaan paremmin Bolivian, Chilen ja Perun seuduilla.

Alpakan olemus valloitti jo pari vuosikymmentä sitten Yhdysvalloissa asuneen Sini Honkalan sydämen ja syntyi kestounelma. Ryhtyminen päätoimiseksi villantuottajaksi ja alpakankasvattajaksi ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Tärkeää on Honkalan mukaan ollut oikean yhteistyökumppanin löytäminen.

Vesankalaisen alpakankasvattajan ja Keuruulla toimivan villavaatteiden suunnittelijan yhteistyönä on nyt valmistumassa alpakkaan perustuva vaatemallisto. Suomessa alpakkatiloja on kuitenkin vasta niin vähän, että raaka-ainetta on toistaiseksi tuotava alpakan kotimaasta Perusta. Tavoitteena on silti myös raaka-aineen osalta täysin kotimainen mallisto.

- Minulle villa on se varsinainen tuote, mutta vielä liiketoiminta pyörii eläinten myynnissä aika lailla. Mutta Annuli Merkun kanssa, Annulin Neuleen kanssa on tehty yhteistyötä nimenomaan teollisen neulekankaan ja siitä tehtävien vaatteiden ja tuotteiden kanssa. Toivottavasti saamme ensimmäisen malliston ulos jo tänä vuonna, kertoo Sini Honkala.

Tie alpakka-ammattilaiseksi takkuinen

Pitkä tie alpakan kasvattajaksi on Honkalan mukaan opettanut paljon. Uran alku oli hankala.

- Ensimmäiseksi sanottiin, ettei maahantuontilupia myönnetä, mutta pikku hiljaa 2000-luvun alkupuolella on lähdetty tekemään työtä. Olemme alusta saakka olleet yhteistyössä viranomaisten eli maa- ja metsätalousministeriön ja ETT:n kanssa. Se on ollut myös todella antoisaa yhteistyötä ja kaukana byrokratiasta. Meiltä kysytään ja me voimme kysyä, kuvailee Honkala.

Alpakan villan suosiota on viime vuosina kasvattanut lisääntynyt käsityöharrastus ja yksilöllisten käsityötuotteiden arvostuksen nousu. Yksi syy suosioon on myös villayliherkkyys.

- Nyt halutaan läheltä, omaa ja hyvää luonnontuotetta. Ja allergisille ihmisillehän alpakka on erittäin hyvä ja sellaisille, jotka haluavat laadukasta materiaalia ja vähän erilaista. Meidänkin tuotteet on uniikkituotteita eli niitä on vain yksi tai kaksi kappaletta kutakin.

Lähteet: YLE Keski-Suomi