Northlandin Narvikin malmireitti varmistui

Kaivosyhtiö Northland ja norjalainen Narvikin satama solmivat torstaina sopimuksen rautamalmin kuljettamisesta.

Narvik

Sopimuksen mukaan Northland vuokraa terminaalin Narvikin satamasta. Paikalle rakennetaan väliaikaiset laivauslaitteet eli satamalaituri, varasto, liukuhihna, sulatuslaitos ja purkupaikka junarahdille.

Sopimus on vähintään kymmenen vuoden mittainen.

- Narvik on ollut merkittävä rautamalmin kuljetusreitti yli sata vuotta. Sataman ammattitaito ja maantieteellinen sijainti olivat tärkeimpiä syitä sille, että valitsimme Narvikin vuosi sitten, Northland Resources -yhtiön toimitusjohtaja Karl-Axel Waplan sanoo.

Waplanin mukaan Narvikin uusi terminaali kuljettaa Kaunisvaaran rautamalmia ensimmäisen kerran vuoden 2013 alussa.

Lapissa toivottiin Northlandin kaivoskuljetuksia Kolarin ja Kemin välille. Kemistä malmi olisi laivattu maailmalle.

Northland aikoo aloittaa rautamalmin tuotannon Pajalan Kaunisvaarassa Pohjois-Ruotsissa vuoden 2012 lopulla. Yhtiö tekee parhaillaan kannattavuusselvitystä Hannukaisen kaivoksesta Kolarissa. Se valmistunee kuluvan vuoden lopulla.

Lähteet: YLE Lappi