Puuhun kiipeävä oppii olemaan putoamatta

Syyskuun puolivälissä jokaisen pitäisi etsiä itselleen sopiva puu ja kiivetä siihen. Tätä mieltä on tietokirjailija Tatu Hirvonen, jonka mukaan lapsia suojellaan ihan liikaa ja vääriltä asioilta. Varomaan ei opi, jos ympäristö on yliturvallinen ja jokaisen standardin mukainen. Puukiipeily tekee hyvää vanhemmallekin väelle, vakuuttaa Hirvonen.

Kotimaa
Puu.
YLE

Jokaisen lähiympäristöstä, myös Helsingistä, löytyy varmasti kiipeilyyn passeli puu, uskoo Hirvonen. Miehen mielestä puihinkiipeily on hauskaa ja yhteisöllistä puuhaa, joka sopii yhtä lailla vaikka taloyhtiön väelle kuin päiväkotiryhmällekin, perheistä puhumattakaan.

- Se on kerta kaikkiaan hauskaa, ja sitä voi tehdä yksin tai pienellä porukalla, ei maksa mitään eikä tarvitse lähteä varta vasten mihinkään.

Hirvonen on polkaissut internetin yhteisöpalvelu Facebookissa pystyyn tapahtuman nimeltä Kiipeä puuhun. Vajaassa viikossa kiipeilyviikkoon oli ilmoittautunut osallistuvansa jo 2 300 ihmistä. Hirvonen kuvailee tempausta ylistykseksi liikkumisen vapaudelle ja ilolle.

- Palautteesta päätellen moni aikoo ottaa puukiipeilyn uudelleen puuhakseen. Mukaan on ilmoittautunut niitäkin, jotka lonkkavaivan tai huonojen polvien takia tarvitsevat tikkaat, mutta aikovat silti päästä ainakin alaoksille. Tarkoitus on sitten jakaa kokemuksia muun muassa valokuvin.

Puu on yhtä arvaamaton kuin elämä

Kun leikkipuistot ja päiväkotien pihat ovat täynnä standardinmukaisia, takuuturvallisia kiipeilytelineitä, ollaankin pulassa kun tulee törmäys tosielämän kanssa, summaa Hirvonen.

- Kun on tutkittu, miten lapset niitä telineitä käyttävät, on huomattu, että lapsen kiipeily tulee monotoniseksi ja liian luottavaiseksi. Kun joutuukin oikeassa elämässä vaihtelevaan maastoon tai vaappuvalle alustalle, ei tukea löydykään standardinmukaisen kahdenkymmenen sentin päästä. Puussa on elämänmuotoista haastetta. Kun sinne kiipeää, on pakko osata tarkkailla ja tarkastaa mihin jalat ja kädet laittaa ja onko alla turvallinen putoamisalusta.

Hirvosen mielestä puut muistuttavat muutenkin elämää - ainakin enemmän kuin samalta tehtaalta tulevat telineet.

- Puun lehdet kahisevat, erilaiset puut tuntuvat erilaiselta, oksat ovat eri mittaisia, se voi olla kiharainen ja yhtä jännä kuin elämä on.

Irti vääristä varoitteluista

Nykylasten maailma on täynnä ylivarovaisia aikuisia, kieltoja ja rajoituksia. Tatu Hirvonen heittäisi ison osan niistä romukoppaan. Puihin kiipeäminen konkretisoi Hirvosen mielestä hyvin sen, mitä hän syyskuussa ilmestyvällä V aro, varo, varo! - Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta -kirjallaan viestittää; hyvät riskit ovat ottamisen arvoisia.

- Haluan tuoda esiin positiivista sanomaa vähän riskialttiimmasta tekemisestä. Esimerkiksi vakavat kiipeilyvammat ovat äärimmäisen harvinaisia. Silti kun juttelee vanhempien kanssa, koulun henkilökunnan kanssa tai kuuntelee vaikka radiota, niin huomaa, että vaikka ei kukaan olisi kiipeilyä kieltämässä, niin ei siihen kyllä kukaan kannustakaan.

Koko elämä on riskien arvointia, muistuttaa Hirvonen, eikä sitä opi, jos ei sitä harjoittele. Hyvät ja huonot riskit on syytä erottaa toisistaan.

- Me ollaan jossain vaiheessa irrotettu riskin perusolemuksesta se, että on olemassa hyviä ja huonoja riskejä; kannatettavia riskejä ja sellaisia, joita pitää välttää. Me on tehty tästä niin mustavalkoista, että riskin olemassaolo on syy kieltää joku asia. Enää ei pohdita riskinoton pedagogista puolta. Koko elämä on riskien kanssa puljaamista, eikä lapsia pidä kasvattaa riskien kieltämiseen.

Lähteet: YLE Helsinki