1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilusukellus

Sukeltajaa kiehtoo meren hiljainen kauneus

Kotkalainen Maiju Lanki ei päätynyt Metsähallituksen sukeltajaksi sattumalta. Ensikosketuksen vedenalaiseen maailmaan hän sai perheen mökillä Pyhtään ulkosaaristossa, jonne hänet vietiin jo kolmiviikkoisena.

Metsähallituksen sukeltajaa Mailju Lankia vedenalainen maailma on kiehtonut lapsesta saakka. Kuva: YLE Olli Törönen

Kiinnostus luontoa kohtaan kasvoi pikkuhiljaa ja snorkkeli ja räpylät kulkivat koko ajan mukana. Uravalinta oli jo aikaisin melko selvä.

- 10-vuotiaana olin kirjoittanut ystäväni kirjaan, että minusta tulee isona meribiologi, Lanki muistelee.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Lanki pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan biologiaa. Hän oli ohessa hankkinut myös tutkimussukeltajan ammatillisen koulutuksen. Sen myötä hän oli päässyt Metsähallitukseen harjoittelijaksi Kotkaan. Nyt hän tekee eripituisia työpätkiä suunnittelijana ja kenttätutkimuksia ympäri Suomea.

Hiljainen kauneus kiehtoo

Meri jaksaa edelleen kiehtoa Lankia kaikkien vuosien jälkeenkin. Sukeltaminen oli aluksi harrastus, mutta nykyään hän ei enää pulahda pinnan alle huvin vuoksi. Hän kuvailee sitä tällä hetkellä työksi, mutta mukavaksi työksi.

Työstä on helppo nauttia esimerkiksi siksi, että voi leijua painottomassa tilassa "ihanan kasvillisuuden" yläpuolella. Lanki pitää mielenkiintoisimpina löytöinään pieniä yksittäisiä leviä, joita on saatettu havaita edellisen kerran vaikkapa 1950-luvulla.

- Minua kiehtoo meren erilaisuus ja sen hiljainen kauneus. Levät huojuvat paikallaan ja se on hyvin seesteinen ympäristö, Lanki kuvailee.

Itämeren tila huolettaa

Maiju Lanki jakaa yleisen huolen Itämeren tilasta. Meri pitää sisällään niin hienoja elinympäristöjä, että hän soisi niiden säilyvän myös lapsilleen ja lastenlapsilleen.

Itämeren huono tila näkyy hänen mukaansa esimerkiksi lajiston muutoksina sekä siten, että levien päällä kasvaa toisia leviä, jotka tukehduttavat alkuperäisiä. Tosin hänen mielestään pidemmällä aikavälillä vaikuttaa siltä, että parempaankin suuntaan ollaan menossa.

- Sukeltaessa tulee nähtyä niin hienoja paikkoja, että muistaa miksi tätä merta kannattaa suojella, Lanki sanoo.