Uusia ilkivaltaräjäyksiä Etelä-Karjalassa

Tuoreimmissa tapauksissa Joutsenossa räjäytettiin ajosilta ja Imatralla tukiasemarakennus. Poliisi tutkii räjäytysten yhteyttä kaksi viikkoa sitten tehtyyn dynamiittivarkauteen.

Kotimaa
Imatran Jäppilänniemessä oleva tukiasemarakennus vaurioitui räjäytyksessä 1. - 3.6.2011 välisenä aikana. Auki räjäytetty kulma on sittemmin paikattu vanerilla.YLE

Etelä-Karjalan poliisi on saanut tietoonsa lisää rajähdysainerikoksia. Maanantaina aamupäivällä ilmeni, että Lappeenrannan Joutsenossa Kuurmanpohjassa oli räjäytetty puurakenteinen ajosilta.

Imatralla Jäppilänniementien varrella sijaitseva tukiasemarakennus on räjäytetty niin ikään kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Yhteensä kahden viikon aikana on tehty viisi räjähdysaineella toteutettua rikosta.

Viime perjantaina Ruokolahdella räjäytettiin liikennemerkki ja tien turvakaide. Toukokuun lopulla Joutsenossa räjäytettiin metsikössä sijainnut taukotuparakennus. Kaikki räjähdykset ovat aiheuttaneet aineellisia vahinkoja.

Räjäyttelijät mahdollisesti varastaneet dynamiitin

Poliisi tutkii parhaillaan, ovatko räjäytyksien takana samat henkilöt, jotka murtautuivat kaksi viikkoa sitten kuutostien työmaan räjähdeainekoppiin Korvenkylässä ja varastivat sieltä kymmeniä kiloja dynamiittia.

- Tämä on todennäköisin vaihtoehto, sanoo rikoskomisario Jyrki Hänninen

Toistaiseksi räjäytyksissä ei ole loukkaantunut ulkopuolisia. Tapahtumasarja on silti huolestuttava

- Mikään ei viittaa siihen, että ihmisiä on haluttu vahingoittaa. Mutta onhan se selvää, että räjähdysaineet ovat vaarallisia ja kaikki on mahdollista, Hänninen tuumaa.

Dynamiittia varkailla vielä suuri määrä

Jos dynamiitin työmaalta varastaneet henkilöt ovat myös räjäytysten takana, paukkuminen ei välttämättä ihan heti lopu. Dynamiittia on viety useita kymmeniä kiloja.

- Kyllä siinä ainetta vielä moneen tekoon on, yhteen isoon tai useaan pienempään. Tietysti tehdään parhaamme, että saadaan tekijät kiinni ennen sitä, Hänninen toteaa.

Tällä hetkellä poliisi vertailee varastettua dynamiittia tuhopaikoilta löydetyn räjähdysaineen jäämiin, sekä tutkii varkauden ja räjäytysten tekotapoja. Rikollisten profilointia on tehty myös.

- Tarkemmin ei vielä lähdetä näitä erittelemään. Mutta yleensä tällaisissa tapauksissa tekijöinä on nuoria mieshenkilöitä, paikkakuntalaisia.

Räjähdevarkaudet tavallisia

Poliisin mukaan vastaava räjähderikossarja on Suomessa harvinainen. Dynamiittivarkaudet sen sijaan eivät ole.

- Kyllä näitä on useita vuodessa. Esimerkiksi kuutostie on tunnettu työmaa ja kaikki tietävät siellä räjähdysainetta olevan, sanoo Hänninen.

Korvenkylästä dynamiitin varastaneet eivät tulleet paikalle sattumalta. Murtoon oli varustauduttu.

- Kyllä se järeämpiä työkaluja vaatii, pelkällä ruuvimeisselillä murto ei onnistu. Ei ole tullut ilmi, että ainetta olisi säilytetty väärällä tavalla, Hänninen kommentoi.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki tapahtumiin liittyvät havainnot numeroon 071 873 6902 tai sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.etela-karjala@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: YLE Etelä-Karjala