Ruotsin radio: Karppaamisen taustalla liha- ja meijeriteollisuus

Viime aikoina suureen suosioon noussut karppaaminen eli vähähiilihydraattinen ruokavalio perustuu suurelta osin dieetistä hyötyvien yritysten rahoittamiin tutkimuksiin, osoittaa Ruotsin radion uutisten tekemä selvitys. Karppaajat vähentävät sokerin, perunan ja kuoritun viljan syöntiä, mutta lisäävät lihan ja rasvaisten meijerituotteiden kulutusta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkii suomalaisten karppaustavat ensi vuonna. Tutkimukseen osallistuu 10 000 suomalaista. Kuva: YLE

Ruotsin radio selvitti kahden karppausta tukevan ruotsalaislääkärin hyödyntämiä vähähiilihydraattista ruokavaliota tukevia tutkimuksia, ja totesi suuren osan niistä olevan ruokavaliosta hyötyvien tahojen rahoittamia.

Tukijoiden joukossa on muun muassa Yhdysvaltain lihakarjan kasvattajien yhdistys, meijeriyhtiö Swissmilk ja Atkinsin dieettiin yhteydessä olevia yrityksiä.

Lääkärit Andreas Eenfeldt ja Annika Dahlqvist ovat julkaisemissaan kirjoissa ja blogikirjoituksissa vedonneet 11:een karppaamisesta tehtyyn tutkimukseen, jotka todistavat vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista. Eenfeldt ja Dahlqvist ovat aiemmin painottaneet karppaamisen eroavan muista ruokavalioista siinä suhteessa, ettei elintarviketeollisuus ole vaikuttanut siihen.