Moderni vampyyri on inhimillinen peto

Vertaimeviä olentoja ja demoneita on ollut yhtä kauan kuin ihmisiä, toteaa "vampyyritutkija" Marika Hakola. Vampyyrimyytti on kulkenut ihmisten kanssa aivan myyttisen maailmankuvan aikakaudesta nykypäivään saakka. Vampyyrin vetovoima on säilynyt ja jopa voimistunut.

kulttuuri
Screenshot elokuvasta Dracula vuodelta 1931. Draculana Bela Lugosi.
Screenshot elokuvasta Dracula vuodelta 1931. Draculana Bela Lugosi. Wikimedia Commons

Tutkija Marika Hakola kiinnostui vampyyreista kääntäessään Tanz der Vampire eli Dance of the Vampires -teoksen suomeksi Pro graduaan varten. Näin Michael Kunzen alun perin käsikirjoittamasta teoksesta tuli parin käännöksen jälkeen Vampyyrien tanssi. Nyt Hakola askaroi teoksesta jo väitöskirjaa Tampereen yliopistolle.

Vampyyreja on ollut kautta historian monenlaisia aina karvaisista pedoista ihmismäisiin verenimijöihin. Hakolan mukaan vampyyrista onkin vaikea tehdä tarkkaa lajimääritystä, sillä vampyyrikuvaan vaikuttavat aina aikakausi, paikka ja kulloisetkin populäärikulttuuriset teokset.

- Vampyyreita on varmasti yhtä paljon kuin on vampyyritarinoitakin, ja uskomuksia on ollut kautta maailman historian monenlaisia. Kaikki erilaiset vampyyrikuvat ovat tavallaan oikeita, koska ihmiset ovat muokanneet myyttiä eri aikakausina siihen, mitä he ovat kulloinkin halunneet nähdä, Marika Hakola pohtii.

Kuolemattomuus kiehtoo

- Nykypäivän ihmistä vampyyrissa kiinnostaa varmasti kuolemattomuus ja se eroottinen vetovoima, joka niihin liitetään. Mutta sitten esimerkiksi tässä teoksessa (Tanz der Vampire) näkisin, että vampyyri on hyvin paljon ihmismielen heijastuma, eräänlainen psykologinen peilikuva, jos ei koko ihmismielestä, niin ainakin sen tietystä puolesta: meidän kielletyistä ajatuksista, tunteista.

- Vampyyrilla ei ole peilikuvaa, mutta kun katsoo vampyyria on vähän niin kuin katsoisi peiliin. Eri teosten vampyyrikuvat toki vaihtelevat, Hakola toteaa.

Moderni vampyyri näyttäisi olevan petomaisuuden lisäksi myös ihmistä muituttava, inhimillinen olento.

- Tämä inhimillisyys on uusi piirre eli vampyyri ei ole enää pelkkä peto, tappaja, mutta se on sitäkin. Tanz der Vampire -teoksessa yhdistyy se vanha vampyyrimytologia, jota on käytetty tosi taitavasti, ja sitten tämä moderni vampyyri. Teos vastaa modernin ihmisen vampyyrikuvaa ja vastaa meidän vampyyritarpeeseemme.

Vampyyrin tuhoamisessa keinot ovat monet

Vaikka vampyyreita pidetään kuolemattomina, on niiden tuhoaminen mahdollista - joskin vaikeaa. Ikuinen peto olisi nimittäin liian karmea painajainen. Vampyyrin tuhoamisessa on käytetty aikojen saatossa monenlaisia keinoja.

- Ne ovat usein olleet samanlaisia keinoja, joilla mitä tahansa demoneja on häädetty: kaikki tällaiset pyhinä pidetyt asiat, kuten kristinuskon symbolit.

- Tämä puuvaarnan käyttäminen on perustunut siihen, että monet sellaiset vainajat, joiden on ajateltu poistuvan arkustaan, on yritetty vaarnalla konkreettisesti kiinnittää maahan, että ne eivät pääse sieltä yöllä juoksentelemaan. Ja tästä on jalostunut se, että vampyyri tuhoutuu, kun sitä isketään vaarnalla sydämeen.

- Näiden lisäksi on ollut myös pään irrottamista, vampyyrin ruuumiin tuhkaamista ja tuhkan sirottelemista jokeen. Valkosipulia on puolestaan käytetty vampyyrin pitämiseksi loitolla, koska se on ollut yleinen rohdoskasvi ja sen on uskottu tehoavan myös demoneihin, Hakola kertoo.

"Ihmisellä on vampyyritarpeita"

- Uskon, että meillä on tarve vampyyreille. Siitä kertoo esimerkiksi tämä valtava vampyyrihypetys eli vampyyreita on joka puolella: elokuvissa, teatterissa, tv-sarjoissa. Myös se, että vampyyrimyytti on säilynyt samaan aikaan, kun moni muu myytti on taas kadonnut, kertoo meidän vampyyritarpeestamme, arvioi tutkija Marika Hakola.

Populaarikulttuurissa elävän vampyyrin kotipaikka on Transylvania, koska Bram Stoker sijoitti kuuluisan dracularomaaninsa sinne. Stokerin romaani on myöhemmin vaikuttanut voimakkaasti vampyyritarinoihin.

- Siinä mielessä voidaan sanoa, että tämä länsimainen vampyyri on Transylvaniasta peräisin.

- Vampyyrien suomalaisuus tulee ehkä näkyviin heidän puhetavassaan, jos jossain. Voi olla, että meidän vampyyrimme ovat rahtusen suorapuheisempia kuin esimerkiksi heidän unkarilaiset kollegansa, jotka puolestaan ovat kovin runokielisiä. Varmasti jokaisessa käännöksessä näkyy kohdekielen puhetapa.

- Myytti varmasti säilyy, mutta se muuttaa muotoaan. Vampyyri on 200 vuoden päästä erilainen kuin tänään - tai sitten ei. Sitähän me ei voida tietää. Mutta en usko, että vampyyrimyytti katoaa, koska se on jo näin kauan säilynyt, Hakola sanoo.

Hakolan suomennostyö saa päivänvalon 10. syyskuuta Etelä-Pohjanmaalla, kun Vampyyrien tanssi kantaesitetään suomeksi Seinäjoen kaupunginteatterin päänäyttämöllä.

Lähteet: YLE Pohjanmaa