Ylivarovaisuus on uhka luovuudelle

Pelon ilmapiiri ei ole hyväksi lapsen tasapainoiselle kehittymiselle, sanoo "Varo varo varo" -kirjan kirjoittanut Tatu Hirvonen. Hirvonen kehottaa vanhempia antamaan lapsille vapauden epäonnistua mustelmienkin uhalla.

Kotimaa
Oululainen kansataloustieteilijän Tatu Hirvosen mielestä osa nykyvanhemmista on ylivarovaisia.
YLE

Raahelaislähtöinen kansantaloustieteilijä Tatu Hirvonen kiinnostui lastenkasvatuksesta saatuaan omia lapsia. Nykyisin kahden lapsen koti-isänä Hirvoselle lapsiperheen arki on tuttua.

- Tutkijataustani johdosta aloin penkoa lasten kasvatusta hieman tarkemmin. Perimmäinen tarkoitukseni oli tulla paremmaksi isäksi.

Hirvosen mukaan lapsen tasapainoiseen kehittymiseen kuuluvat epäonnistuminen ja ikävät kokemukset. Lapsi oppii selviämään itse, kun aina ei ole turvaverkkoa alla. Vanhemmuuteen kuuluu vaaroista kertominen ja varoittaminen, mutta kieltojen pitää perustua arkijärkeen.

- Pelko sinänsä on osa ihmisyyttä. Se on suojamekanismi, keino selvitä hengissä. Mutta kun pelosta tulee yhteisöllistä ja irrationaalista, mennään metsään. Rajoja toki lapsilla pitää olla, mutta niiden pitää olla perusteltuja, Hirvonen sanoo.

Pelon palapeli

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut voimakkaasti erilaiset vaarat tiedostavaksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa lasten turvallisuus on ollut trendi jo pidempään, on syntynyt voimakas vastareaktio ylenpalttista hyysäämistä vastaan. Vaikka Tatu Hirvosen mielestä Suomessakin on osin menty ylivarovaisen kasvatuksen puolelle, ei hän halua syyllistää yksittäisiä vanhempia suojelun halusta.

- En usko, että kenenkään tarkoitus on liioitella, mutta helposti syntyy yhteisvaikutus - syntyy pelkokierteitä ja uhkaavia maailmankuvia. Syntyy ikään kuin pelon palapeli, jossa yksittäiset vanhemmat ovat vain yksi pala.

- Turvallisuusintoilu on ikään kuin hiipinyt yhteiskuntaamme pikku hiljaa. Taustalla on varmasti teknologinen kehitys: meillä on kyky seurata lastemme liikkeitä tarkemmin ja tarkemmin. Myös suomalaisten pedagogien ja vanhempien pitäisi ottaa vastuuta kasvatuskeskustelusta. Nythän sitä ohjaavat vakuutusyhtiöt, pelon ilmapiiri ja turvallisuusyritykset, Hirvonen sanoo.

Luovuus puntarissa

Millaisia aikuisia kasvaa lapsista, jotka on opetettu välttämään riskejä ja suhtautumaan ympäröivään maailmaan epäillen? Liiallisen varovaisuuden riskinä on, että lapsi ei saa leikkiä kivoja, iloisia ja kehittäviä leikkejä. Tästä johtuen lapsen luova puoli ei pääse kehittymään.

- Miten kasvatamme Suomeen luovia aikuisia, jos me pienestä pitäen karsimme heidän fyysistä liikkumista ja jopa ajattelua? Jos lasta kielletään kiipeämästä puuhun, ei se ole ainoastaan vapauden rajoittamista, vaan myös ajattelun rajoittamista, Hirvonen pohtii.

- Leikkipuistot ja hoplopit ovat sinänsä kivoja, mutta ne ovat aidattuja saarekkeita. Se on aidattua vapautta. Paras suoja lapselle on taito selviytyä kiperistä paikoista itse ilman jatkuvaa suojelemista. Mustelmat kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen.

Lähteet: YLE Oulu / Tuomas Hirvonen