Raakapuulaiva edelleen karilla Varkaudessa

Varkaudessa sunnuntai-illtana karille ajanut rahtilaiva pysyy edelleen tiukasti kiinni matalikolla. Laivaa yritettiin irrottaa hinaajan avustuksella maanantaina illansuussa, mutta työ ei onnistunut.

Varkaus
Alus karilla Varkaudessa.
YLE / Timo Heikura

Nyt paikalle odotetaan tiistaina tai keskiviikkona nosturilla varustettua laivaa, joka pystyisi keventämään haverilaivan lastia.

Alus oli sunnuntaina viemässä raakapuuta Varkauden Taipaleen kanavan alasatamasta Imatralle, kun se ajoi kivelle Akonlahden öljysataman edustalla. Reitiltä poikkeaminen johtui inhimillisestä virheestä. Laivassa on 1 700 tonnia puuta. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät keulasta painaumia sekä repeämän. Öljyvuodon vaaraa haverissa ei ole.

Lähteet: YLE Savo