Avantouimari ei lähde minnekään ilman uimapukua

Hassultahan se kuulostaa, mutta totta se on. Talviuintikausi on hyvä aloittaa juuri näin syyskuun alussa. - Ihmisen, joka ei ole tottunut kylmään veteen, on hyvä aloittaa totuttelu nyt kun vesi on vielä niin lämmintä, tietää 12 vuotta talviuinut Taina Rajanti.

avantouinti
Mies ui avannossa
YLE / Pekka Sipilä

Avantouinnin harrastamisesta kauan haaveilleet ja asiaan perehtyneet ovat Rajantin mukaan hyvin tietoisia siitä, että paras aika aloittamiseen on nyt.

- Sitten jotkut tuovat ulkomaalaisia vieraitaan keskellä tammikuuta lähes nolla-asteiseen veteen näyttämään, että tällaista on meillä Suomessa. Ymmärrän kyllä, että se voi olla aika shokeeraavaa, Tampereen talviuimareiden jäsensihteeri nauraa.

Koulukuntia on joka lähtöön

Osa ei käy lainkaan saunassa, osa löylyttelee joka välissä. Jotkut tykkäävät pulahtaa avantoon pipo päässä, toisella on jaloissa tossut ja ehkä hansikkaatkin lämmittämässä käsiä.

- Pääasia on se, että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Talviuinnissa pyritään hyvään oloon, Rajanti ynnää.

Siksi hän ei osaa neuvoa vasta-alkajalle mitään tiettyä kaavaa, jonka avulla uuteen harrastukseen olisi hyvä sukeltaa.

- Toisen neuvoja ei kannata hampaat irvessä kuunnella, vaan täytyy löytää se oma tapa, Rajanti opastaa.

Kylmyydestä tulee nautinto

Innokas avantouimari kertoo aikanaan itse saamastaan ohjeesta. Sitä hän on uusillekin jäsenille jakanut.

- Kahlaa ensin polviin saakka, ja kastele kasvot. Se vie kylmyydeltä pahimman kärjen!

Rajanti tietää kokemuksesta, että ajan myötä itse veteen meneminenkin alkaa tuottaa hyvää oloa.

- Pari vuotta siihen meni, että siitä vedessä olemisestakin alkoi nauttia. Sitä ennen raukeus oli tullut vasta uimisen ja saunomisen jälkeen.

Harrastus seuraa mukana kaikkialle.

- Avantouimari ei lähde kyllä minnekään ilman uimapukua! Aina jostain löytyy paikka, missä voi uida tarpeeksi kylmässä vedessä, Rajanti nauraa.

Omassa rauhassa uuteen harrastukseen

Uudet jäsenet otetaan innolla vastaan Talviuimareihin. Rajanti sanoo, että joskus uusia harrastajia on hieman hoputettava veteen johtavilla portailla.

- Ei se odottamalla lämpene, tapaan aina sanoa!

Saunarauha kuitenkin on ja pysyy.

- Emme ala neuvomaan, jollei joku kysy. Jokaiselle annetaan omaa tilaa olla ihan omassa rauhassa, Rajanti summaa.

Ei mikään mummojen juttu

Tampereen Talviuimareiden jäsensihteeri Taina Rajanti kehuu talviuinnin suosion kasvavan kokoajan.

- Jokin aika sitten avantouinti oli joidenkin mielestä mummeleiden harrastus, tapaa Kaupinojan saunalla nyt kaikenikäistä ja -laista harrastajaa.

Yhdistykseen liittyykin uusia jäseniä tasaisesti ympäri vuoden, ja talviaikaan avantoon pulahtaa 4000-5000 pulikoijaa kuukaudessa.

Lähteet: YLE Tampere / Henna Kujala