Järjestö polkenut 4 000 kilometriä vaihto-opiskelun puolesta

Joukko kansainväisiä opiskelijoita on polkenut kesän aikana yli 4 000 kilometriä ympäri Eurooppaa tarkoituksenaan helpottaa vaihto-opintoihin lähtemistä. Campus Europea -järjestön heinäkuun alussa alkanut pitkä taival alkaa lähestyä loppuaan. Matka vie nyt Itä-Suomen yliopiston kampusten kautta kohti Venäjää.

kampukset
Campus Europae -järjestöön kuuluvat opiskelijat pyöräilevät Kuopiossa.
YLE / Minna Kaipainen

Serbian Novi Sadista 3. heinäkuuta alkanut pyöräretki on edennyt Keski-Euroopan ja Baltian maiden läpi Suomeen. "Ride for your rights"-tempauksen tarkoituksena on murtaa aitoja, jotka estävät osaa opiskelijoita lähtemästä ulkomaille vaihto-opiskelijaksi.

- Haluamme kaikille opiskelijoille tasa-arvoiset mahdollisuudet lähteä vaihtoon, koska kaikkialla systeemi ei ole niin edistynyt kuin Suomessa. Yksi suuri meitä huolestuttava asia on se, että vaihtoon lähtevät opiskelijat saisivat hyväksiluettua mahdollisimman hyvin opintonsa kotimaansa yliopistossa, sanoo järjestön Kuopion kampuksen edustaja Eeva Asikainen.

12 maata kattava kiertue alkaa olla loppusuoralla. Kuopiosta matka jatkuu Savonlinnan kautta Joensuuhun. Päätepiste häämöttää Venäjän Pietarissa 15. syyskuuta. Ryhmä on vaihtunut matkan varrella, mutta kaksi järjestön edustajaa on ollut mukana matkassa alusta saakka.

- Parhaillaan joukko on ollut kolme päivää kaatosateessa, mutta eteenpäin on menty, kertoo Eeva Asikainen.

Lähteet: YLE Savo