Katainen ylisti euroa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on puolustanut voimakkaasti Suomen jäsenyyttä EU:ssa ja euroalueessa. Kataisen mukaan Suomen pitää jatkaa EU:ssa linjalla, joka ei aiheuta vahinkoa toisille jäsenmaille. Hän harmitteli, että viime aikainen keskustelu on keskittynyt liikaa siihen, mitä Suomi yhteistyössä vastustaa.

talous
Pääministeri Jyrki Katainen puhumassa ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa Vanhassa Satamassa.
Pääministeri Jyrki Katainen puhumassa ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa Vanhassa Satamassa 7. syyskuuta.Yle

Katainen ylisti Suomen EU- ja rahaliittojäsenyyksiä ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa vuolain sanoin. Kataisen mukaan jäsenyydet ovat olleet Suomelle suorastaan kullanarvoinen asia. Hän suitsutti myös Suomen omaa linjaa EU:ssa.

- Olemme hoitaneet oman asiamme kuntoon, olleet aktiivisia ja käytännönläheisiä toimijoita, ymmärtäneet toisten näkökantoja, emmekä ole aiheuttaneet vahinkoa toisille jäsenmaille. Meillä on ollut neuvottelukykyä ja osaamista. Meillä on ollut myös kirkas ja ennustettava EU-politiikan linja, jonka varassa olemme toimineet, Katainen sanoi.

Hänen mielestään linja on säilyttämisen arvoinen periaate myös tuleville vuosille.

Katainen sanoi pitäneensä puolustupuheen siksi, että oli tarve kertoa hänen oma linjansa ja hallituksen linja asiaan.

- Olisi hyvin omituista, jos pääministeri ei kertoisi näkemyksiään omasta hallinnonalastaan, hän sanoi.

Katainen halusi Eurooppa-keskustelua

Kreikan vakuusasiasta Katainen sanoi harmittelevansa, että viime aikainen keskustelu on keskittynyt liikaa siihen, mitä Suomi vastustaa. Hän peräsi puheessaan myös lisää keskustelua Suomen Eurooppa-politiikasta

Keskustelua syntyi, kun samassa tilaisuudessa perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala vaati hallitusta varautumaan jo euron hajoamiseen.

- Ehkä siinä on se kysymys nimeomaan, että sitä ei ikään kuin haluta. Se on poliittisesti niin tulenarka, että sitä vaihtoehtoa ei haluta tuoda relevanttina tähän keskusteluun, hän sanoi.

Lähteet: YLE Uutiset