1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Rengon luurangot kertovat Suomen tautihistoriasta

Suomalainen tautihistoria alkaa paljastua ja saada selityksiä Rengon kirkon tuntumaan aikanaan haudattujen vainajien avulla.

kulttuuri
Rengon kirkon vieressä tehdyissä vuoden 2008 kaivauksissa löytyi mm. tämä lapsen luuranko.
Rengon kirkon vieressä tehdyissä vuoden 2008 kaivauksissa löytyi mm. tämä lapsen luuranko.YLE / Kari Mustonen

Arkeologit ja tautihistorioitsijat ovat selvittäneet pian kolmen vuoden ajan Rengosta saatua poikkeuksellisen laajaa ja arvokasta tutkimusmateriaalia.

Museoviraston tutkijat kaivoivat kolme vuotta sitten, syksyllä 2008, esille kaikkiaan 56 hyvin säilynyttä luurankoa, joista vanhimmat ovat 1400-luvulta.

Aineistosta selviää mm. miten suomalaisten vähäinen C- ja D-vitamiinin saanti on vaikuttanut elämiseen ja tautiperimään.

Rengon vainajissa oli merkkejä monenlaisista puutostaudeista, kuten raudanpuuteanemia ja keripukki. Samoin havaittiin lieviä riisitaudin merkkejä, sanoo tutkija Kati Salo, joka analysoi laajaa luuaineistoa nyt Helsingissä.

- Luista näkyy monenlaisia sairauksia, kuten hammassairaudet näkyvät, nivelsairaudet ja tartuntataudit, etenkin sellaiset joista on kärsitty pitkään, kuten tuberkuloosi, lepra ja kuppa.

- Eräässä konferenssissa näin röntgenkuvia sairaiden nykylasten luista, ja siinä eräästä oivalsin, että olin nähnyt tämän jo jossakin. Vahvistui, että Rengosta oli jo löytynyt trisomia 18 -kehitysvammaisuus.

Pelastiko peruna renkolaiset keripukilta?

Salo toivoo erityisesti. että löytö toisi uutta tietoa ravinnon vaikutuksesta ihmisten terveyteen.

- Ravintohan on muuttunut paljon nykypäivään mennessä, jo 1700-luvultakin saakka. Minua kiinnostaa, miten ravinto on vaikuttanut terveyteen ja mikä on ollut muutoksen vaikutus jo vaikkapa tuhat vuotta sitten.

- Jos verrataan vaikkapa renkolaisten ja porvoolaisten hampaita 1700-1800-luvuilta, niin renkolaisilla on samana aikana paljon enemmän reikiä hampaissaan. Tämä tuo esiin jännittäviä asioita. Pitäisi osata selittää, mikä on ollut ravinnon, hygienian, veden fluoripitoisuuden tai jonkin muun selittävän tekijän vaikutus. Haluan selvittää, miksi joitakin sairauksia on esiintynyt tiettynä aikana. Vaikkapa pitääkö paikkansa väite, että perunan tulo pelasti suomalaiset keripukilta, sanoo Kati Salo.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi