1. yle.fi
  2. Uutiset

Puolukkasato vaihtelee rajusti Lapissa

Marjanostajat ympäri Lappia kertovat, että puolukkaa on tullut poimijoilta huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Kotitarvepoimija voi silti saada hyvänkin saaliin, sillä marjamäärä vaihtelee kovasti alueittain.

puolukka
Puolukoita mitta-astiassa.
Henri Kirkanen / Yle

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkijan Rainer Peltolan mukaan tänä vuonna puolukkakin on kärsinyt kuivuudesta, vaikkei se olekaan yhtä herkkä marja kuin mustikka. Peltola sanoo, että paikoin puolukkasato voi olla jopa hyvä, sillä kesän sateet olivat paikallisia ja kuurottaisia.

Ismo Pasanen Lapin Lihasta vinkkaa mistä puolukoita kannattaa vielä etsiä:

- Hakkuualueilta, puiden juurilta, mättäiltä ja veden läheisyydestä, hän luettelee.

Pasanen kuvailee, että Keski-Lapin puolukkasadossa on käynyt tänä vuonna valtava romahdus normaaliin satomäärään verrattuna.

Kilohinta 1,30 - 2 euroa

Puolukkakilon poimijahinta vaihtelee Lapin Lihan ja Korvatunturin marjan 1,3 eurosta Kemijärven Kauppapaikka Koivuniemen kahteen euroon. Ranualainen marjanostaja Reijo Sääskilahti kertoo maksavansa että 1, 5 euroa roskaisesta ja kaksi euroa puhtaasta marjasta. Kemijärven huippuhinta maksetaan roskaisesta marjasta.

- Puolukoita ei koskaan ole ollut näin huonosti, Sodankylässä marjaa ostava Asko Autio kuvailee.

Autio ostaa marjaa 1,5 euron kilohinnalla.

Ismo Pasanen Lapin Lihasta kertoo, että 1,3 euron lähtöhinta päätettiin pitää huonosta satokaudesta huolimatta, sillä puolukoita tulee hyvin etelämmäs Suomea siirtyneiltä thaimaalaisilta marjanpoimijoilta.

Omat marjat pakkasessa

Kittiläläinen Liisa Filpus on miehensä kanssa ahkera marjastaja. Puolukkakauden he avasivat torstaina. Marjoja on jo omaan tarpeeseen, mutta ystäville puolukoita menisi vielä niin paljon kuin pari vain jaksaa kerätä. Avauspäivän saalis oli kaksi sangollista, ja perjantaina täyttyi neljä ämpäriä.

- Paikoin on ja paikoin ei. Paikka, josta olemme aina ennen saaneet monta sankoa, oli tyhjä, Filpus kertoo.

Perjantaina pari löysi hyvälle puolukka-apajalle.

- Oikein iso aukea, jossa oli tehty äestystöitä. Paikka on sen verran vanha että aluskasvillisuus on päässyt kasvamaan ja puolukkakin siinä mukana. Mutta en kerro missä, hän nauraa.

Lähteet: YLE Lappi / Elina Melamies

Lue seuraavaksi