Ketut pillittämällä esiin

Kettukannan rajua kasvua yritetään hillitä Lapissa. Kettujen määrän arvellaan moninkertaistuneen, koska myyriä on ollut erittäin paljon viime vuosina. Lapin metsästäjiä kannustetaan pienpetojen pyyntiin muun muassa kilpailulla. Vieläkin erikoisempia keinoja kokeillaan - kettuja yritetään houkutella tähtäimeen pillien avulla.

kettu
Ketun pillitystä
Ketun houkutelu pillillä on pikkuhiljaa yleistymässä myös Suomessa.YLE/Raimo Torikka

Korviasärkevä loukkaantuneen jäniksen kiljunta aamuhämäräisessä metsässä normaalisti houkuttelee ketun paikalle. Näin toivoo myös ketun houkuttelusta innostunut rovaniemeläinen Jari Marjala.

Jari Marjala houkuttelee kettuja pillillä joka onkin hyvä vaihtoehto perinteisille metsästysmuodoille. Marjala törmäsi pillitykseen Internetissä.

- Homma vaikutti kiinnostavalta, ennen kaikkea tällaiselle koirattomalle ihmiselle, kun minä en pysty koiraa pitämään niin tämä on sellanen miellyttävä soolovaihtoehto. Ja sitä paitsi tää pillihän on instrumentti jolla sitten voi oikeastaan laittaa sielun peliin ja kattoa että lähteekö kettu kiinnostumaan.

Maastoutuminen tärkeää

Jotta viekkaan ketun saa houkuteltua paikalle, pitää olosuhteet, varusteet ja käyttäytyminen olla sen mukaiset. Hajuttomuus ja maastovärit ovat lähes ehdoton edellytys onnistumiselle.

- Tässä on hyvin tärkeätä mahdollisimman vähillä liikkeillä olla tuolla pillityspaikalla ja sulautua maastoon. Kettu lähestyy kuitenkin pillittäjää tuulen alta ihan sen vuoksi, uskotaan että kettu ikään kuin haluaa varmistua siitä, onko siellä haaskalla jo joku muu.

Ketunpyynti on vaativaa, oli pyyntikeino mikä tahansa. Eikä ihme, että Jari Marjalan pillitys ei tuonut toivottua nyt kun pikkuriistaa on metsät pullollaan.

- Tämä pillitysaika voi olla aika haastavaa. Tehokkaimmillaan se on silloin kun se leipä on vähän lujemmassa tuolla maastossa ketullekin ja silloin se kiinnostuu myös näistä niin sanotusta helposta saaliista.

Lapin kettukanta kuriin

Lapissa ollaan huolissaan siitä, että valtaisten myyräkantojen myötä myös kettukanta on kasvanut rajusti. Jotta ketut eivät myyräkannan romahdettua ensi keväänä pääsisi tyhjentämään kanalintujen pesiä, kannustetaan kaikkia riistanhoitotyöhön.

Jo vuosien ajan Lapissa on järjestetty kilpailu osaaville pienpetopyytäjille. Metsästäjäliiton Lapin piirin puheenjohtajan Kalevi Korhosen mukaan nyt yritetään houkutella myös nuoria innokkaammin mukaan.

- Päätettiin että, jos met tehtäisiin nuorille oma kilpailu niin se varmasti innostaisi heitä ja he pääsisivät pienemmillä tuloksilla matkaan mukaan.

Lähteet: YLE Lappi