Väyrynen puhkuu voitontahtoa

Keskustan presidenttiehdokkaasta ei järjestetä esivaalia. Paavo Väyrynen oli ainoa ehdokas, joka ilmoittautui presidenttikisaan. Ilmoittautumisaika päättyi tänään perjantaina neljältä iltapäivällä. Puolueen presidenttiehdokas valitaan virallisesti ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuun lopulla.

Paavo Väyrynen
Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysestä tulee keskustan presidenttiehdokas.

Keskustan puoluehallitus oli perjantaina koolla Riihimäellä käsittelemässä presidenttiehdokastilannetta. Väyrynen esiintyi puolueen tiedotustilaisuudessa voitonvarmana.

- Lopputuloshan on selvä. Kysymys on vain siitä, miten siihen päästään, Väyrynen sanoi naurahtaen.

Väyrynen myönsi, että kaikki viittaa siihen, että kokoomuksen Sauli Niinistö pääsee presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

- Mutta ainahan siinä on sekin mahdollisuus, että siellä toisella kierroksella on minun kanssani joku muu, Väyrynen letkautti.

Keskustan kunniapuheenjohtajalla Paavo Väyrysellä on takanaan pitkä ura politiikassa. Hän on toiminut muun muassa ulkoministerinä kahteen otteeseen. Väyrynen on ollut keskustan presidenttiehdokkaana kahdesti aiemmin, vuosina 1988 ja 1994.

Keskustan presidenttiehdokkuudesta ovat kieltäytyneet muun muassa puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, kansanedustaja Seppo Kääriäinen ja talouskomissaari Olli Rehn.