1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Loviisalaisille vatsaoireita juomavedestä

Loviisassa Tavastbyn vedenottamon alueen kiinteistöjä kehotetaan jatkamaan ruoka- ja juomaveden keittämistä. Veden käyttäminen on aiheuttanut vatsaoireita useille asukkaille.

Kotimaan uutiset
YLE / Mika Hirvonen

Yksityisen vesiosuuskunta Tavastbyn vedenottamon verkostoon kuuluu noin 60 kiinteistöä ja yksi päiväkoti. Yhteensä alueella on 150 veden käyttäjää. Tavastbyn ottamo toimittaa vettä Tavastbyn kylään, Lapinkyläntien alueelle, Hommansbyntien eteläpuolelle ja Othbackaan.

Alueiden vesijohtoveden käyttäjille tehtiin oirekysely viime viikon torstaina. Kyselyyn vastanneista noin 20 prosenttia ilmoitti kärsineensä lievistä vatsaoireista elokuun aikana. Vain yksi kyselyyn vastanneista on ollut oireiden vuoksi yhteydessä terveydenhuoltoon.

Loviisan terveydensuojelu antoi keittokehotuksen jo elokuun lopussa, kun vesinäytteessä todettiin pintavesisaastutusta osoittavien bakteerien lisäksi ulosteperäisiä bakteereita.

Vedenottamon vedestä tehdään nyt lisätutkimuksia, joiden avulla selvitetään tautia aiheuttavien pieneliöiden esiintymistä vedessä. Tutkimusten odotetaan valmistuvan ensi viikon alussa. Myös potilasnäytteitä on otettu ja niiden tutkimukset ovat vielä kesken.

Asukkaita kehotetaan keittämään ruoka- ja juomavetensä vähintään viiden minuutin ajan. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei saa huuhdella keittämättömällä verkostovedellä. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja pyykin pesemiseen, mutta käsienpesun jälkeen tulee käyttää käsiä desinfioivaa ainetta.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi