Teatteri tuli päiväkotiin

Keski-Uudenmaan teatteri jalkautuu tänä syksynä päiväkoteihin, kouluihin ja vanhainkoteihin. Teatterin ammattinäyttelijät vetävät eri ryhmille ilmaisia työpajoja usean viikon aikana Keski-Uuttamaata.

Sannia ja Essiä naurattaa teatterityöpajan tiimellyksessä. Kuva: YLE

Keravalaisen päiväkoti Mion esikoululaiset saivat maanantaina päästää luovuutensa valloilleen. Teatterityöpajassa heräteltiin lasten mielikuvitusta muun muassa vaihtamalla kuvitteellisia lahjoja.

Lasten kanssa touhuaminen on ammattinäyttelijälle mukavaa vaihtelua.

- Tämä on todella hauskaa, olen ihan innoissani. Ryhmät, missä käyn, vaihtelevat koko ajan. Vaikka teemme samoja harjoitteita, ne toimivat eri lailla eri ihmisten kanssa, pohtii näyttelijä Anna-Leena Sipilä.

Maanantaina Sipilälle riitti vientiä. Aamupäivällä, ennen saapumistaa päiväkodille, hän kävi Tuusulassa vetämässä työpajaa kehitysvammaisille.

- Sieltä tuli ihan mahtavia mielikuvia. Kun kuuntelimme musiikkia, yksi sanoi, että tämä musiikki on harmaa pilvi.

Esikoululaisesta kaupparatsuksi

Musiikin synnyttämiä Sipilä kyseli myös lapsilta. Levyltä soinut klassinen musiikki nosti monen lapsen mieleen planeetat ja avaruuden.

Teatterityöpaja päiväkodissa kesti tunnin. Lopuksi esikoululaisista kuoriutui kauppamiehiä. He keksivät ensin esineille uutta käyttöä ja koettivat sitten kaupata niitä toisilleen kovalla innolla. Sannin lempiesine oli musta, muovinen kepukka.

- Keksin, että se on kaukoputki. Se maksoi tuhat euroa.