1. yle.fi
  2. Uutiset

Klapikauppa kutkuttaa köyhää viljelijää

Entistä useampi viljelijä saa lisätuloja polttopuiden myynnistä. Klapikaupasta on tullut tärkeä osa elantoa etenkin pienillä maatiloilla, joiden kannattavuutta tuottajahintojen lasku on huonontanut.

polttopuu

Kontiolahtelainen maaseutuyrittäjä Pekka Okkonen on lisännyt halkokaupan määrää tasaisesti vuosittain. Nykyään hän sanoo saavansa polttopuista jo yli puolet tuloistaan.

- Se on ollut nyt tasaista kasvua 5–10 vuotta. Kysyntä vilkastuu joka vuosi ja tänä vuonna se on aikaistunutkin, Okkonen toteaa.

Myös muut maakunnan klapikauppiaat ovat yksimielisiä siitä, että halkojen kysyntä kasvaa. Ainoastaan selitys ilmiölle vaihtelee: kenties tulisijojen yleistyminen omakotitaloissa, kenties sähkön ja öljyn hinnannousu.

- Näillä seuduilla ihmiset vanhenevat eivätkä jaksa tehdä enää omia polttopuita. Lisäksi uusia asiakkaita on tullut sellaisista loma-asunnoista, jotka on muutettu ympärivuotiseksi, veikkaa nurmivilijelyä elannokseen tekevä vuonisjärveläinen Olavi Piipponen.

Metsäyritys uskoo klapikauppaan – investoi kuivaamoon

Viljelijöiden lisäksi polttopuukauppa houkuttaa myös pienteollisuutta. Esimerkiksi outokumpulainen metsäenergia-alan yritys MJ-Forest hankki hiljattain uuden kuivaamon puukaupan tehostamiseksi.

- Se maksoi runsaat 33 000 euroa, mutta olen laskenut, että se kannattaa. Varastointi ja kuivan puun saaminen helpottuu, yrittäjä Mauri Juvonen vakuuttaa.

MJ-Forestin liiketoiminta nojaa edelleen hakkeeseen. Juvosen mukaan polttopuukaupan osuus liikevaihdosta on kuitenkin kasvanut ja on nyt kolmanneksen luokkaa.

Asiakkaat aikaisin liikkeellä

Maakunnan polttopuukauppiaat kertovat, että asiakkaat ovat olleet tänä vuonna tavallista aikaisemmin liikkeellä. Puulämmittäjät lähtivät ostoksille talvea varten jo heinä-elokuussa. Varsinaisesti sesonki vilkastuu säiden kylmetessä.

Kontiolahtelainen Pekka Okkonen sanoo ihmisten tilanneen tänä vuonna myös totuttua suurempia halkoeriä. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että viime vuosien pakkastalvet ovat tuoreessa muistissa.

Lieksalainen Pekka Kuivalainen puolestaan epäilee, että varsinkin kuivasta puusta saattaa ensi talvena tulla pula. Hän uskoo myös hintojen nousevan.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Veli-Pekka Hämäläinen

Lue seuraavaksi