1. yle.fi
  2. Uutiset

Heinolan lintutarha kiinnostaa yrittäjiä

Heinola pyrkii valitsemaan yhteistyökumppanin lintutarhan kehittämiseen vielä tämän vuoden aikana. Eu-koordinaattori Timo Kaattarin mukaan vakavia neuvotteluja on käyty kuuden yrityskumppanin kanssa

lintuhäkki
Lapinpöllö
Heinolan lintutarhalla hoidetaan mm. pöllöjäYLE / Juha-Pekka Huotari

Heinola aikoo pitää moneen otteeseen lakkautusuhan alla olleen lintutarhan elossa. Kaupungin matkailuilme on rakentunut vuosikymmenien ajan lintutarhan varaan. Tähän saakka palvelu on ollut ilmaista kävijöille.

Heinolassa on haettu yrittäjää ja rahoittajaa lintutarhan jatkon turvaamiseksi.

Eu-koordinaattori Timo Kaattarin mukaan vakavia neuvotteluja on käyty kuuden yrityskumppanin kanssa, joista jatkoneuvotteluihin on tarkoitus valita kaksi varteenotettavinta.

Lintutarhan kehittämisessä olisi mukana myös rahoittajan ominaisuudessa Nordea Management.

Ohjausryhmässä yhteistyökumppanin valinta on esillä syys-lokakuussa, ja ratkaisut tehdään ennen vuoden loppua.

Ensi vuonna ulkopuolisen yrittäjän kanssa täsmennettäisiin investointitarpeita. Mahdolliset linturtarhalle kohdistuvat rakennustyöt toteutettaisiin vuosina 2013-15, sanoo Timo Kaattari

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi