Skepsis ry tuomitsee magneettikorut huuhaaksi

Magneettirannekkeiden mainostetaan tuovan helpotusta vaihdevuosivaivoihin ja kaikenlaisiin kiputiloihin. Tieteellisesti ei ole kuitenkaan voitu todistaa, että kehon lähellä pidettävällä magneetilla olisi terveyttä edistäviä tai haittaavia vaikutuksia, muistuttaa Skepsis ry.

Kotimaa
Näyttävät korut maustavat asukokonaisuuden persoonalliseksi.
Koruilla koristaudutaan ja joillain koruilla uskotaan olevan myös terveyttä edistäviä vaikutuksia.YLE

Suomalaisten skeptikkojen yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Laine torjuu tyystin magneettikorujen terveysvaikutukset.

- Se on jännää, että magneettikentän hyvyys nousee esille magneettikorujen, -pohjallisten ja -kuulien kaupan yhteydessä. Sen sijaan sähköallergian ja kännyköiden haittapuolia arvioitaessa magneettikentän muutoksia pidetään haitallisena, sanoo insinööri Pertti Laine.

Insinööri arvioi magneettikorujen terveysvaikutuksia näennäistieteellisiksi.

- Korujen markkinoinnissa puhutaan mm. siitä, kuinka astronautit sairastuvat avaruudessa, koska eivät ole maan magneettikentän vaikutuspiirissä. Kysehän on maan painovoiman puutteesta. Maahan palattuaan astronautit kärsivät erilaisten mineraalien puutteesta, muotoilee Laine.

- Mihin sitä paitsi magneettikentän vahvistamista tarvitaan? Mehän elämme magneettikentässä, sanoo Laine. Hänen mukaansa maan magneettikenttä on staattinen, eikä vaikuta millään muotoa elävien olentojen energiakertymiin.

Skepsis ry:n puheenjohtaja arvioi magneettikorujen vaikutuksia siten, että korujen kauppaaminen tuo helpotusta myyjän rahatilanteeseen ja kenties myös parantumisen tunteeseen uskovan ostajan oloon.

Magneettirannekkeiden ja riipusten myyjät väittävät muun muassa, että korut muuttavat elävän olennon energiatasoja ja vähentävät kipua, parantavat luunmurtumia, vaikuttavat ph-tasapainoon ja ruoansulatukseen sekä auttavat esimerkiksi migreenissä ja muistisairauksissa.

Myydäänpä koruja myös vaihdevuosivaivojen parannukseen.

Lähteet: YLE Lahti