1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ProAgria

Nurmi onnistui viljaa paremmin Lapissa

Erityisesti apilanurmet ovat pystyneet käyttämään kevään sateet kasvuun, kertoo maaseutuelinkeinojen neuvontajärjestö ProAgria. Sen sijaan kevätviljojen sato ja laatu jäi alhaiseksi pohjoisessa.

ProAgrian mukaan sateet ovat hidastaneet kevätviljojen puintia töiden loppuvaiheessa. Pohjois-Suomessa märkyys hidastaa myös syysmuokkauksia.

Ohrasato jäi tavanomaista pienemmäksi muun muassa Lapissa. Viimeisten ohraerien laatu on siellä myös tavanomaista heikompi.

Viimeisten kauraerien sato on ollut keskimääräistä pienempi Lapissa, ja laadultaan ne ovat olleet keskimääräistä heikompia.

Nurmi jopa liian rehevää

Hyvän kasvun ansiosta osa Pohjois-Suomen tiloista on voinut poikkeuksellisesti korjata kolme satoa säilörehunurmista. Säilörehun laatu on tyydyttävä lähes koko maassa.

Etelä-Lapissa osa nurmista on liiankin reheviä talvehtimisen kannalta, ja ProAgria suosittelee nurmien niittoa kasvitautien torjumiseksi. Sen sijaan apilanurmia ei enää suositella niitettäväksi.

Laidunkauden ProAgria arvioi päättyvän Lapissa viikon kuluessa.