Rosvot liikkeellä Kajaanissa

Kajaanissa tehtiin tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana useita murtoja. Murtomiehet kävivät muun muassa Kisatorilla pizzeriassa ja kahdessa parturikampaamossa Pohjolankadulla sekä Renforssin rannan tuntumassa työmaaparakissa. Lisäksi Kauppakadulta varastettiin kullanvärinen Toyota Hilux lava-auto.

varallisuusrikokset

Poliisin mukaan varastettu Toyota saattaa liittyä murtojen aikaisiin tapahtumiin.

Kello 21.00 - 04.30 välisenä aikana murtauduttiin Kisatorilla osoitteessa Kisatie 30 sijaitsevaan Pitzeriaan ja anastettiin omaisuutta.

Yön aikana murtauduttiin Renforssin rannassa osoitteessa Tehdaskatu 15 tehdasalueen porttien ulkopuolella Lohtajanpuoleisella sivustalla työmaaparakkiin ja anastettiin omaisuutta.

Lisäksi yön aikana murtauduttiin Pohjolankatu 21:ssa ja Pohjolankatu 33:ssa kahteen parturikampaamoon ja myös näistä anastettiin omaisuutta.

Kauppakatu 31 työmaalta Kajaanista anastettiin Toyota Hilux lava-auto vuosimallia 2005. Auton rekisteritunnus on HNF-890. Auton on kullanvärinen ja auton ovissa on valkoisella Rakennusliike Halonen Oy tekstit.

Kainuun poliisilaitos kaipaa yleisöltä havaintoja yön ajalta epämääräisistä liikkujista rikospaikkojen läheisyydestä sekä ilmoittamaan poliisille, jos havaitsee anastetun Toyota Hiluxin.

Lähteet: YLE Kainuu