1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Potenssi voi palata sydänriskit hoitamalla

Erektiovaikeuksien taustalla on usein samoja seikkoja kuin sydän- ja verisuonitaudeilla. Näiden riskitekijöiden hoitaminen voisi poistaa monilta myös potenssiongelmat, yhdysvaltalaistutkijat raportoivat.

Tutkijat yhdistivät kuuden laadukkaan tutkimuksen aineistot, ja niiden analyysi vahvisti elintapamuutosten sekä sydänriskitekijöiden lääkehoitojen johtavan seksuaalisen toimintakyvyn selvään paranemiseen. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 740 miestä neljästä eri maasta.

Parhaat potenssin parantajat olivat liikunta ja terveellinen ruokavalio. Vaikutukset liittyivät esimerkiksi välimerelliseen ruokavalioon, joka sisälsi täysjyväviljoja, hedelmiä, palkokasveja, pähkinöitä ja oliiviöljyä. Liikunnan hyödyt sai esimerkiksi puolentoista tunnin viikoittaisilla juoksulenkeillä.

Elintapamuutosten lisäksi statiini-kolesterolilääkitykset liittyivät erektio-ongelmien vähentymiseen. Todennäköisesti verisuonten toiminnan parantuminen ja tulehdukselliset seikat selittävät tulokset, tutkijat kirjoittavat.

Yhdysvaltalaisten havainnot vahvistavat käsitystä erektiovaikeuksien ja sydän- ja verisuonitautien yhteydestä. Monilla miehillä erektio-ongelmat ovat ensimmäisiä merkkejä sydänsairaudesta. Näin ollen potenssiongelmien vuoksi lääkärin vastaanotolle hakeutuvat kannattaisi tutkia tarkemmin sydänriskien varalta eikä vain määrätä potenssilääkettä.

Tulokset julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä.